7. kierros: Villiketut – JPS 3-0 (2-0) 

 

Villiketut otti komean 3-0-voiton paikallisvastus JPS:sta keskiviikkoiltana Vaajakoskella. Maalinteon aloitti Peetu Lintinen jo muutaman minuutin pelin jälkeen, kun tämä oli ensimmäisenä paikalla laittamassa kakkospallon sisään Topi Järvisen mainion vedon jälkitilanteesta. Robert Taylor taas tuplasi Kettujen johdon hetki ennen taukoa upealla vedollaan, joka jätti maalivahdin täysin vaille mahdollisuuksia. Toisen jakson alkupuoliskolla JPS vyörytti vahvasti, muttei saanut läpäistyä tiivistä kettupuolustusta. Loppu olikin kotijoukkueen hallintaa ja lopulta 88. minuutilla Lintinen viimeisteli vaihtomies Oskari Peltosen hienosta esityöstä loppulukemiksi 3-0.

 

Paikallisottelun hengessä etenkin toinen jakso oli melko rikkonaista ja myös tunteiden kuumenemista nähtiin – punakorttejakin vaadittiin puolin jos toisin. Ulosajoja ei kuitenkaan nähty, vaan ottelu pelattiin loppuun asti täydellä miehityksellä. 

 

Ilouutisia kettuleiriin toi voiton lisäksi Eero Markkasen paluu pelikentille: JJK:n Veikkausliigan avausottelussa Ahvenanmaalla loukkaantunut kärkimies pelasi huhtikuun jälkeen ensimmäiset viralliset minuuttinsa. Ersi väänsi ensimmäisen puolikkaan ajan aiheuttaen fyysisyydellään koko JPS-alakerralle suuria vaikeuksia. 

 

 

7. kierros: Villiketut – JPS 3-0 (2-0) (Lintinen 4′,88′, Taylor 44′)

 

Teppo Marttinen, Juuso Oikarinen (v), Joona Itkonen, Severi Vielma, Matti Kohonen, Peetu Lintinen (90′ Iiro Järvinen), Aleksi Kaakinen (v), Robert Taylor (60′ Tommi Huvila), Topi Järvinen (v), Janne Kuhmonen, Eero Markkanen (46′ Oskari Peltonen).


Janne Ahonen, Juha Pasoja, Tommi Huvila, Iiro Järvinen, Oskari Peltonen.

 

 

villiketut_vs_jps_avausersi_2013-06-12