Veikkausliigassa pelataan viikonlopun aikana 27. ottelukierros ja JJK matkaa sunnuntaina Päijänteen toiseen kolkkaan kohtaamaan FC Lahden kolmatta kertaa kuluvan kauden aikana. Kaksi aikaisempaa kamppailua on käyty Jyväskylässä ja JJK on vienyt nimiinsä molemmat: ensimmäinen ottelu päättyi 2-1 ja toinen 3-1. Tamás Gruborovics on osunut molemmissa ja kummassakin ottelussa ollaan myös nähty JJK-topparin ensimmäinen liigamaali: toukokuussa osui Jordi van Gelderen, heinäkuussa Samu Nieminen. 

 

JJK:n ja Lahden keskinäinen liigahistoria on muutoinkin Kettupaidoille suotuisa: kuudesta kohtaamisesta JJK on vienyt nimiinsä kolme, kahdesti pisteet on tasattu ja vain kertaalleen Lahti on ollut vahvempi. Myös keväällä 2011 Suomen cupissa lahtelaiset väänsivät vieraistaan lopulta 4-3-voiton.

 

JJK pääsi ennen syyskuun alun maaottelutaukoa hyvään vauhtiin lyöden sekä KuPS:n että Hakan. Tauon jälkeen FC Honkaa ja VPS:aa vastaan pelatuissa otteluissa nostivat kuitenkin kauden varrelta tutut ongelmat jälleen päätään: herpaantumiset puolustuspäässä kostautuivat takaiskumaaleina, joista ei onnistuttu toipumaan. Vepsua vastaan kuluvan viikon tiistaina tosin vain Janne Henrikssonin viime sekuntien loistotorjunta esti JJK:ta nousemasta tasoihin Niemisen puskun myötä.

 

Myös maalinteon suhteen on ollut meneillään pieni kuiva kausi. Taukoa edeltäneessä Haka-ottelussa ketsuppipullon korkki aukesi peräti viiden osuman verran, mutta sen jälkeen eivät Kettupaidat ole maalinteossa vielä onnistuneet – VPS-ottelun 1-2-kavennuksenkin kun niittasi maalin perukoille varsin komealla suorituksella vaasalaisten oma pelaaja. Tulivoimaa JJK:sta kuitenkin löytyy Babatunde Wusun poissaollessakin todella laajalta ja laadukkaalta rintamalta, joten maalihanojen aukeaminen jälleen on vain ajan kysymys.

 

Jalkavaivojensa jälkeen takaisin avauskokoonpanoon VPS-ottelussa paluun tehnyt Niko Markkula on nyt sivussa korttitilin täyttymisen takia, mutta terveystilanne Kettupaidoilla alkaa olla varsin hyvä. Tauon aikana myös Jani Virtasen ja Patrick Poutiaisen kaltaisia tärkeitä lenkkejä palasi pelikentille ja niinpä Kari Martosella onkin nyt vaihtoehtoja käytettävissään.

 

Pirteästi pitkin kautta esiintynyt FC Lahti on pakon edessä joutunut kauden mittaan tekemään muutoksia etenkin hyökkäyskalustoonsa. Tehomieheksi hankitun ja erinomaisen alkukauden pelanneen Tommi Karin pelit päättyivät ikävään polvivammaan jo toukokuussa ja Karin hyökkäyspäähän jättämää aukkoa paikkaamaan hankittiin saksalainen Edgar Bernhardt. Bernhardt hoitikin tonttinsa varsin mallikkaasti ennen siirtymistään puolalaiseen Cracovia Krakowaan elokuun alussa.

 

Tämän jälkeen lahtelaiset naarasivat riveihinsä Joensuusta Jippo-paidassa Ykkösessä kovaa jälkeä tehneen Ariel Ngueukamin. Jipossa kamerunilainen ehti iskeä kuluvalla kaudella 17 ottelussa 11 maalia ja FC Lahdessa tahti on ollut vieläkin murhaavampi: takana on kolme ottelua, viisi maalia ja yksi maalisyöttö. ”Tuco” onkin yllättänyt monet ja osoittanut pystyvänsä liigatasollakin yksin kääntämään otteluiden suunnan, miehen maalit kun ovat siivittäneet kuhnurit tappioasemasta voittoon niin VPS:aa kuin FC Honkaakin vastaan. Kamerunilaiskärjen pitäminen kurissa onkin sunnuntaina eräs vierasjoukkueen avainasioita.

 

Karin lisäksi isäntäjoukkueen riveissä pelaa Veikkausliigan elokuun joukkueeseenkin valittu JJK-kasvatti Jukka Sinisalo, joka luutinee jälleen kuhnurien puolustuksessa. JJK:n Eero Korte puolestaan astelee nyt ensimmäistä kertaa synnyinkaupungissaan liiganurmelle vierasjoukkueen paidassa – kukaties juuri 25 vuotta täyttänyt ex-kuhnuri rokottaakin nyt vanhaa seuraansa paluunsa kunniaksi!

 

Odotettavissa on vauhdikas ja tapahtumarikas ottelu, jossa tuskin jäädään maaleitta. Pistejakoa sen sijaan ei tilastojen valossa kannata odottaa, vastakkain kun ovat liigan vähiten ja kolmanneksi vähiten tasapelejä pelanneet joukkueet: FC Lahdella on tilillään vain yksi ainokainen tasapeli, JJK:lla puolestaan kolme. JJK lähtee kuitenkin ahneesti saalistamaan kolmea pistettä, joilla kettulauma voi jälleen kivuta taulukossa pykälän verran ylöspäin!

 

 

FC Lahti – JJK 23.9.2012 kello 18:30, Hiihtostadion, Lahti

 

 

 

Waari keskittyy syyskiireidensä keskellä vain kotiotteluihin – Waarin analyysista saadaan nautiskella jälleen ensi viikon JJK-Inter-kotiottelun alla. Waarin kelkkaan voi hypätä myös twitterissä: https://twitter.com/KettuWaari