tamas_maalijuhla_jjkstabaek_050712

 

 

Toista kauttaan JJK:ssa pelaava Tamás Gruborovics on kuluvalla kaudella kuulunut Kettupaitojen – ja koko Veikkausliigan – tasaisimpiin onnistujiin. Vaikka JJK:n otteet ovat kauden aikana ailahdelleet, ovat Gruborovicsin esitykset olleet tasaisen vahvoja ja hän on paukuttanut Veikkausliigassa kauden mittaan jo komeat kymmenen maalia ja antanut kaksi maaliin johtavaa syöttöä. Eurokentillä tahti oli vielä kovempi: JJK:n pelaamissa neljässä ottelussa tilille kertyi neljä maalia ja kaksi maalisyöttöä. Loistavat otteet ovatkin herättäneet keskustelua ja spekulointia miehen jatkosta etenkin nyt, kun kansainvälinen siirtoikkuna on elokuun ajan auki. 28-vuotias unkarilainen ei peittele kiinnostustaan Suomen ulkopuolella pelaamiseen, mutta haluaa puntaroida vaihtoehtoja rauhassa.

 

- Ei minulla ole mikään pakottava hätä päästä lähtemään, Gruborovics toteaa.

 

- Tietenkin ulkomailla pelaaminen kiinnostaa, ei se mikään salaisuus ole. Mutta haluan katsoa kaikessa rauhassa, millaisia vaihtoehtoja tulee eteen. En halua tehdä hätiköityjä päätöksiä – etenkään tässä vaiheessa uraani.

 

Kulunut vuosi europeleineen on ollut varsin vahva näyttö Gruborovicsin osaamisesta ja monet pitävätkin monipuolista hyökkäyspään taituria liigan parhaana pelaajana, jolle varmasti on kysyntää Suomen ulkopuolellakin. Mies itse pitää jalat maassa ja kaikki ovet avoinna.

 

- Jos sopiva tarjous tulee nyt elokuun aikana, olen valmis lähtemään, mutta oikein hyvin minulle sopii sekin, että pelaan kauden loppuun täällä.

 

- Jos en lähde nyt, jatkan vaihtoehtojen tarkastelua sitten kauden päätyttyä. Ulkomaille pelaamaan pääseminen on tavoite, mutta ei mikään pakkomielle – en minä sinne väkisin lähde, jos ei tule eteen mielestäni tarpeeksi hyvää vaihtoehtoa. Yhtenä vaihtoehtona on myös Suomessa ja JJK:ssa jatkaminen, sanoo toisen polven unkarilaisjalkapalloilija.

 

Elokuun aikana lähteminen tarkoittaisi sitä, että JJK kuittaisi poistuvasta tähdestään siirtokorvauksen, tällä kun on vielä kauden loppuun voimassa oleva sopimus JJK:n kanssa. Gruborovics näkee siinäkin mahdollisuuden auttaa nykyistä seuraansa.

 

- Tietenkin minusta olisi mukavaa, että seura saisi minusta siirtokorvauksen. Sitä kautta voisin vielä pois siirtyessänikin auttaa JJK:ta. Varmasti kaikki pelaajat ajattelevat niin, Grubo sanoo.

 

- Pitää kuitenkin olla realisti sen suhteen, millaisia summia minusta ollaan valmiita maksamaan, kun otetaan huomioon esimerkiksi ikäni. Tiedän kyllä, että on myös spekulointia varsin korkeasta hinnasta, joka minulle on kuulemma annettu. Kukaan seuran sisällä vain ei tunnu tietävän, mistä tuo huhu on saanut alkunsa. Ei minulla sellaista hintaa oikeasti ole.

 

Gruborovicsin mukaan keskusteluja seurajohdon kanssa on käyty niin mahdollista kesken kauden poistumista kuin jatkosopimusneuvottelujakin koskien.

 

- Seurassa ymmäretään toiveeni päästä ulkomaille ja kunnioitetaan niitä – samoin kuin minä kunnoitan seuran toiveita. Ollaan juteltu Vesalaisen Jonin kanssa tilanteestani ja jatkostani, eikä siinä ole meidän välillämme mitään ongelmia, Gruborovics toteaa.

 

- Toistaiseksi ei ole tullut sellaisia konkreettisia tarjouksia, joihin tarttuisin. Siispä jatkan pelaamista ja pyrin kaikin tavoin auttamaan joukkuetta, kuten tähänkin asti, Grubo painottaa.

 

Seuraavan kerran joukkue Gruborovicseineen onkin tulessa sunnuntaina, kun Veikkausliiga jatkuu reissulla Kuopioon. KuPS on vain kaksi pistettä JJK:ta perässä, joten edessä on todella tiukka taisto alemmassa keskikastissa, jonne molemmat joukkueet ovat ajautuneen. Sijoitus tuskin miellyttäää kummassakaan leirissä ja myös Grubo myöntää, ettei kausi ole mennyt toivotusti.

 

- Emme ole pystyneet joukkueena pelaamaan sillä tasolla, mikä meillä todellisuudessa on, siinä mielessä kausi on ollut pettymys. Meidän ei auta kuitenkaan nyt kuin ottaa itseämme niskasta kiinni ja tehdä entistä kovemmin töitä, aivan jokaisen!, Gruborovics toteaa.

 

- Emme myöskään saa lannistua kentällä vastoinkäymisistä liian helposti. Ja vaikka välillä onkin vaikeaa, pitäisi tästä myös muistaa nauttia – me kuitenkin saamme pelata. Itselläni on nyt alla pari vaikeampaa peliä, joissa en ole pystynyt mielestäni auttamaan joukkuetta tarpeeksi, mutta nyt tuntuu, että sopiva rentous on taas löytynyt.

 

Tiivistahtisella kaudella Kettupaidat eivät ole säästyneet loukkaantumisilta ja useampikin runkopelaajista on ollut sivussa pitkiäkin aikoja. Poissaolojen myötä kokoonpano ja myös Gruborovicsin rooli on elänyt. Pelipaikkojen vaihtelu ei kuitenkaan ole Grubolle uutta: käytännössä kaikki pelipaikat puolustuslinjan yläpuolella ovat tulleet erityislaatuisen monipuoliselle pelaajalle vuosien mittaan tutuksi ja onpa mies topparina pelaamistakin käynyt kokeilemassa. Viime kausi meni suurelta osin keskikentän laidalla, nyt pelipaikka on löytynyt useimmiten keskiakselilta.

 

- Oma suosikkipaikkani on kärjen alla, mutta tietenkin minä pelaan siellä, missä valmentaja näkee minusta olevan eniten hyötyä joukkueelle. Ylipäänsä tykkään pelata keskellä – oli se sitten ylempänä tai vähän alempana. Ero on lähinnä siinä, että ylempänä pelatessa pääsee useammin maalipaikkoihin, joten maalejakin syntyy enemmän. 

 

3_Tamas_teki_komian_comebackin

 

 

Nyt maaleja jälleen kaivataan, kun JJK matkaa sunnuntaina Kuopioon ja kohtaa kolmatta kertaa tällä kaudella KuPS:n. Tamás on nykyjoukkueissa ainoa pelaaja, joka on edustanut molempia seuroja: Savossa varttunut unkarilainen pelasi KuPS:n keltapaidassa kolme kautta vuosina 2005-2007.

 

- Ne olivat hienoja vuosia, omat ensivuoteni Veikkausliigassa. Ensimmäinen kausi meni totutellessa, olin kuitenkin vielä melko raakile liigaan. Kehityin tuona aikana pelaajana varsin paljon ja kausi 2006 olikin minulle eräänlainen läpimurtovuosi Veikkausliigassa. Ikävä kyllä pudottiin tuon kauden päätteeksi Ykköseen – mutta nousimme kuitenkin heti takaisin liigaan.

 

Kaudella 2007 KuPS pelasikin JJK:n tavoin Ykkösessä ja tuolloin nähtiin jyväskyläläisittäin eräs ikimuistoisimmista kohtaamisista seurojen välillä, kun JJK pöllytti kuopiolaisvieraitaan lukemin 4-0.

 

- Tuo peli oli sellainen, jossa JJK:lla onnistui aivan kaikki, oikea hurmospeli. Tunnelma Harjulla oli loistava, Grubo muistelee.

 

- Tuntui ettei itsekään pystynyt tekemään kentällä oikein mitään joukkueensa eteen, JJK:n voitto tuntui olevan kuin tähtiin kirjoitettu, mies naurahtaa.

 

Sunnuntaina seurat kohtaavat jälleen, tällä kertaa kuopiolaisten kotikentällä. Jo viime kaudella maalinteossakin ex-seuraansa vastaan onnistunut keskikenttämies odottaa mielenkiintoista ottelua.

 

- Varmasti on jälleen värikäs ottelu luvassa – näissä otteluissa voi tapahtua mitä tahansa!