JJK piti torstaina viimeiset joukkueharjoituksensa ennen vetäytymistään muutaman päivän ansaitulle lomalle maaottelutauolla. Elokuun ajan kotkalaisessa FC KooTeePeessa viettänyt kärkimies Lasse Linjala on palannut JJK-leiriin hyvin onnistuneen lainapestinsä jälkeen hyvillä mielin.

 

- Se oli kokonaisuudessaan todella mukava kokemus. Oli hienoa päästä pelaamaan isoja minuutteja ja sitä kautta saada pelituntuma ja itseluottamus kuntoon. Jätkät ottivat siellä hyvin vastaan ja tuntui, että olisin pelannut heidän kanssaan aiemminkin. Etenkin Kaivonurmen Samulin kanssa ajatukset osuivat todella hyvin yhteen – pelityylimme täydensivät sopivasti toisiaan, tuumaa Linjala.

 

Laina olikin kaikin puolin onnistunut. Ykkösen kärkipäähän povaillut kotkalaiset olivat ajautuneet putoamiskamppailuun ja jokainen piste tuli kipeään tarpeeseen. Linjala yhdessä samaan aikaan joukkueeseen liittyneen jo aiemminkin KooTeePeeta edustaneen Ilja Shesterkovin kanssa toi kentälle uutta verta ja auttoi joukkueen henkisten solmujen aukomisessa.

 

- Heille oli kasvanut tietynlainen henkinen lukko. Kun sitten tuli onnistumisia, itseluottamus parani ja sitä kautta lopulta tuloksetkin paranivat – niin koko joukkueella kuin itsellänikin.

 

Kotkalaisten pitkä voitoton putki katkesikin ja elokuun alun jälkeen KooTeePee napsi neljä voittoa venyttäen eron ensimmäisellä putoajan paikalla olevaan FC Hämeenlinnaan jo kuuteen pisteeseen. Linjala iski pelaamissaan viidessä ottelussa kolme maalia ja antoi kaksi maalisyöttö – ja kolmella maalillaan hän nousi joukkueen sisäisen maalipörssin kakkoseksi, neljä maalia tehneen Kaivonurmen perään. Onnistumiset lämmittävät luonnollisesti hyökkääjän mieltä, mutta mies itse ei näe tehoja lainan tärkeimpänä antina.

 

- Tärkeintä oli auttaa KooTeePeeta pistejahdissa. Hienoja pelaajia ja mahtava joukkue!

 

17-Lasse-Linjala-JJK2012

 

JJK:n kärkiosasto puolestaan koki elokuussa kovan kolauksen, kun kymmenen maalia tehtailleen Babatunde Wusun MYPA-ottelussa saama nivusvaiva osoittautui niin vakavasti, että nivunen jouduttiin operoimaan. Vaiva pitää Tunden sivussa koko loppukauden.

 

- Tunden loukkaantuminen on tietenkin todella ikävää, Linjala harmittelee.

 

- Toisaalta tuo tietää itselleni todennäköisesti lisää peliaikaa. Nyt, onnistuneen lainan jälkeen myös tiedän olevani sekä henkisesti että fyysisesti valmis ja kunnossa, jos kutsu kentälle käy. Ja jos peliaikaa tulee, toivon pystyväni nauttimaan pelaamisesta samoin kuin KooTeePeessa.

 

JJK lähtee pienelle tauolleen hyvistä asemista, sillä takana on kaksi komeaa voittoa: ensin kaatui KuPS vieraskentällä ja sitten Haka kotona murskaavin 5-0-lukemin. Linjala odottaa hyvän vireen säilyvän.

 

- Muutaman päivän lepo tulee jälleen hyvään väliin, isoja minuuttia pelanneet jätkät saavat lepoa ja pääsevät parantelemaan kolhujaan. Ensi viikolla sitten keskittyminen täysillä Honka-otteluun!

 

- Odotan voitokasta ja positiivista loppukautta. Olisihan se hienoa, jos taas päästäisiin taistelemaan mitaleista. Henkilökohtaisesti odotan, että voisi nauttia jalkapallon pelaamisesta – eli että tulisi onnistumisia ja maaleja.