JJK:n huippulupaava Topi Järvinen on jälleen edustamassa Suomea, kun alle 19-vuotiaiden maajoukkue matkaa Ruotsiin kaksoismaaotteluun isäntämaa Ruotsia vastaan. Ensimmäinen ottelu pelataan tiistaina 14.8. kello 18:00 ja jälkimmäinen ottelu torstaina 16.8. kello 13:00. Ottelut toimivat valmistautumisena syksyllä alkaviin EM-karsintoihin.

 

Vuodesta 2010 asti 1994-syntyneiden maajoukkuerinkiin kuulunut Järvinen toteaa, että maajoukkueen mukaan on aina kunnia päästä.

 

- Onhan se aina hieno tunne, kun on tullut arvostetuksi niin korkealle, että on valittu edustamaan Suomea. Maajoukkuereissut ovat aina myös kokemuksena hyviä ja on myös hienoa päästä testaamaan omaa tasoaan – näkee vähän kansainvälisestikin, missä mennään suhteessa muihin, Järvinen sanoo.

 

Järvinen on maaliahne hyökkäyspään kiituri, joka voi pelata niin kärjessä kuin keskikentän laidallakin. Ensi kuussa 18 vuotta täyttävä nuorukainen itse mainitsee vahvuuksiinsa nopeuden lisäksi kunnianhimon kentällä.

 

- Voittamisen halu on eräs suuri vahvuus, samoin kova halu tehdä maaleja. Olen kentällä myös aika nopea, Järvinen puntaroi.

 

- Kehitettävää taas on etenkin siinä, että osaisi vielä paremmin keskittyä kentällä itse peliin. Nyt tulee vielä liikaa mussutettua tuomarille ja otettua typeriä kortteja, toteaa temperamenttinen pelaaja. 

 

Järvinen on ehtinyt kuluvan kauden mittaan olla monessa mukana – minuutteja on maajoukkueen lisäksi kertynyt tilille niin A-nuorten SM-sarjasta kuin Kakkosesta Warkaus JK:n riveissä ja edustusjoukkueen mukana Veikkausliigastakin.

 

- On ollut kiva päästä Warkaudessa pelaamaan kunnolla miesten pelejä. Kakkosen pelaaminenkin on kuitenkin ollut itselle uusi kokemus, Järvinen tuumaa.

 

Edellisen ottelunsa Järvinen pelasi varkautelaisten riveissä reilu viikko sitten, kun Warkaus nousi aivan ottelun lopussa tappioasemasta voittoon kokkolalaisesta GBK:sta – juuri Järvisen kahdella maalilla.

 

- Pelattiin melkein koko toinen puoliaika vajaalla, mutta joka jätkä jaksoi silti painaa duunia loppuun asti. Kovan työn kautta saatiin siihen sitten vapauttava tasoitus ja vielä voittomaalikin!

 

Neljällä maalillaan Järvinen on varkautelaisten toiseksi paras maalintekijä – sisäisen maalipörssin ykkössijaa pitää hallussa alkukauden lainapestinsä aikana yhdeksän maalia paukuttanut Eero Markkanen.

 

Warkauden lisäksi Järvinen on pelannut kauden mittaan JJK:n A-nuorissa, jotka ovat johtaneet SM-sarjaa jo useamman kierroksen ajan ja ovat näin matkalla kohti Suomen mestaruutta, kun sarjaa on pelaamatta seitsemän kierrosta. Viime kaudella JJK jäi aivan kalkkiviivoilla katkerasti ulos mitaleilta ja nyt joukkueessa onkin revanssihenkeä.

 

- Pakkohan se mitali on sieltä nyt ottaa! Joukkueessa on sellainen henki, että kun ollaan nyt niin lähellä, niin kaikki tekevät todella kovasti töitä sen eteen, että mitali myös saadaan!

 

pikkutopi_jjkfclahti_080712

    Järvinen vauhdissa rankkasateessa Veikkausliigassa FC Lahtea vastaan.

 

Järvinen teki keväällä myös debyyttinsa Veikkausliigassa tultuaan aivan ottelun loppuhetkillä vaihdosta kentälle kauden ensimmäisessä kotipelissä Valkeakosken Hakaa vastaan. Vaikka lukemat olivat tuossa vaiheessa kotijoukkueelle melko murheelliset ja ottelu päättyi karvaaseen tappioon, oli liigadebyytti nuorelle JJK-kasvatille luonnollisestikin unohtumaton hetki.

 

- Oli se aika mieletön fiilis. Sitä on kuitenkin koko pienen ikänsä odottanut ja oli mahtavaa päästä kentälle kotiyleisön eteen, vaikka nyt pelissä tilanne vähän heikko olikin, Järvinen toteaa.

 

Seuraava liigaesiintyminen nähtiin FC Lahtea vastaan iloisemmissa tunnelmissa: JJK pyöritti vieraistaan 3-1-voiton ja Järvinen pelasi viimeiset parikymmentä minuuttia esiintyen varsin pirteästi.

 

- Loikkaus liigaan ei tason suhteen tuntunut mitenkään ylivoimaiselta, vaan tuntui, että kyllähän sielläkin mukana pysyisi. Olosuhteetkin olivat aika mielenkiintoiset, naureskelee Järvinen viitaten rankkaan kaatosateeseen, joka ryöppysi Harjun ylle koko toisen jakson ajan.

 

Nuorella pelaajalla onkin selkeitä tavoitteita loppukautta koskien.

 

- A-nuorissa meidän on nyt haettava se kulta! Samoin pyrin auttamaan edustusjoukkuetta kaikin tavoin, miten vain pystyn, että saataisiin sieltäkin mitali.

 

- Henkilökohtaisesti tavoitteet on marraskuussa alkavissa alle 19-vuotiaiden EM-karsinnoissa. Haluan olla niissä mukana ja onnistua mahdollisimman hyvin!