JJK Juniorit ovat perinteisesti osallistuneet Turun Ystävyyskaupunkiturnaukseen, joka järjestettiin tänä vuonna jo peräti 30. kertaa. Turnaus on tarkoitettu C14 ikäluokalle ja siihen osallistuu aina myös 10-12 joukkuetta ulkomailta. Tänä vuonna oli siis JJK-01:n vuoro. Torstaina 23.7. iltapäivällä hyväntuulinen joukkue lähti Onnibussilla Turkuun, jossa majoituttiin Cumulus-hotellissa.

Aamulenkki Aurajoella

Aamulenkki Aurajoella

Turnaus oli kovatasoinen ja siihen osallistui 32 joukkuetta. Ulkomailta saapuivat mm. Pietarista Zenit ja Rubin, Latviasta Skonto Riga, Virosta Nömme United ja Levadia, Liettuasta BFF Vilnius ja Valko-Venäjältä FK Minsk. JJK pelasi 8. Lohkossa, jossa oli mukana lisäksi FK Minsk, KaaPo ja RoPS (alkuperäisessä ohjelmassa oli mainittu Dynamo Minsk, mutta vasta hetki ennen Minskin peliä selvisi, että järjestäjä oli ilmoittanut väärin, kyseessä oli siis FK Minsk). Vanhemmilla, sukulaisilla ja ystävillä oli helppoa seurata pelien tapahtumia JJK-01 Twitterin live seurannan avulla.

Lohko oli siis kohtuullisen kova, muttei mahdoton. Minskin joukkueen tasosta emme ennakkoon tienneet mitään. Kaarinan Pojista taas tiesimme, että se on kova joukkue. Kevään Etelä-Länsi Suomen Liigassa KaaPo oli 7., ja esim. viime vuonna se eteni kovassa HJK cupissa aina finaalin asti. KaaPoa vastaan on pelattu viime kahden vuoden aikana kahdesti. Pari vuotta sitten Vierumäelle peli päättyi 0:0 tasan, viime vuonna HJK cupissa lohkovaiheen avauspelissä KaaPo voitti JJK:n 3:0. RoPS taas on tuttu viime vuoden Puolen Suomen Liigasta, jolloin JJK voitti 8:1.

JJK-01:n alkukausi oli vaikea. Loukkaantumisia oli paljon ja Puolen Suomen Liigan kevätkierroksen peleissä ei aina päästy omalle tasolle. Näin kauden päätavoitetta eli pääsyä epävirallisiin C14 SM kisoihin Pajulahteen (entinen Nike Premier) ei saavutettu. Kesää kohti tilanne parani pikku hiljaa ja Turkuun lähetettiin peräti 19 pelaajan voimin. Mukana olivat Matti Artimo, Eero Korhonen, Riku Marttinen, Tuukka Korhonen, Viljami Punna, Onni Oinonen, Janne Korolainen, Juuso Seuri, Oskari Sallinen, Väinö Vehkonen, Niklas Kauppinen, Rasmus Ervasti, Lauri Seilonen, Kimi Haarala, Eemil Vauhkonen, Miikka Muurikainen, Veeka Vainio, Matias Luomala ja Leif Ludwig. Valmentajina mukana olivat Antti Neuvonen ja Risto Kontio. Joukkueen valmentajista Teemu Lukkari ei päässyt mukaan, sillä hän edusti samaan aikaan Liikunnan Riemua Opiskelijoiden EM-kisoissa Kroatiassa.

Aamut aloitettiin kevyellä lenkillä Aurajoen promenadilla ja Turun keskustassa. Aamupalan jälkeen suuntasimme Kupittaan Urheilukentille. Kenttäkokonaisuus on vaikuttava, 8 hyväkuntoista nurmikenttää sekä 2 tekonurmea, lisäksi vieressä Veritas Stadion, jossa pelattiin finaali ja pronssiottelu.

Ekassa pelissä tuli vastaan FK Minsk. Sää oli tuulinen ja hieman sateinen. Peli alkoi hyvin ja JJK hallitsi pelitapahtumia ensimmäiset 8-10 minuuttia. Sen jälkeen Minsk alkoi saada enemmän otetta ja painopiste siirtyi. Minsk ei vaikuttanut joukkueena niin vakuuttavalta kuin ehkä odotimme, mutta heillä oli hyökkäyksessä muuttama erittäin vaarallinen ja nopea pelaaja. Minsk meni johtoon vaparilla 1:0 vähän ennen taukoa. Eka puoli oli kaiken kaikkiaan aika tasainen. Tokalla puolilla emme enää saaneet oma peliämme kulkemaan ja nopeat hyökkääjät rankaisivat virheistämme välittömästi. Peli päättyi lopuksi 4:0 pettymykseen. Maalitilanteita JJK:lla oli kummallakin puoliajalla, mutta viimeistely jäi heikoksi.

Joukkuehuuto ennen peliä

Joukkuehuuto ennen peliä

Toisessa pelissä tuli vastaan KaaPo, joka oli voittanut RoPS:in  ekassa pelissä 3:0. JJK lähti heti alusta kovaa, ja kentällä nähtiinkin nyt ihan eri joukkue. JJK loi painetta ja pallo kulki hyvin, samoin kyllä KaaPokin. Heti alkuun saatiin hyvä paikka, mutta puskuyritys meni muutamalla sentillä ohi. Peli jatkui tasaisena, ja kummallakin puolella nähtiin hyviä pallosiirtoja ja hyökkäyksiä. KaaPon:n johto syntyi ikävällä tavalla. Syöttely omassa boksissa kovan prässin alla petti ja KaaPon hyökkäjä nappasi pallon ja pisti maaliin. Siitä huolimatta peli jatkui tasaisena, puoliajalla 0:1. Tokalla jatkettiin samalla vireellä, eikä tarvinnut odottaa pitkään että jysähtää. Oke syötti boksissa Leifille, joka sijoitti viileästi maaliin. Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauan. Aloituksesta hyökkäys päättyi kulmaksi, jonka jälkitilanteesta KaaPon pelaaja puski 1:2 johtomaalin. JJK jatkoi hyvää hyökkäyspeliä, mutta KaaPo:n hyökkääjä kasvatti johtoa komealla kaukolaukauksella. Maalivahtimme Matti Artimo ei voinut yläkulmapommille mitään. Viimeiset minuutit oli JJK ryntäystä ja viime minuutilla Miikka Muurikainen pommitti boksin sisältä hieman sivulta pallon verkkoon. Loppukiri ei enää tuo maaleja, joten peli päättyi 2:3 tappioon. Siitä huolimatta se oli oikein hyvä peli pojilta. KaaPo eteni sitten turnauksessa aina finaaliin asti.

Seuraava päivä alkoi RoPS pelillä. Sää aurinkoinen ja lämmin, mahtavaa. Peli ei kuitenkaan alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. RoPS prässi toimi ja sama juttu tapahtuu kuun KaaPo pelissä. RoPS 1:0 johtoon n 20 sekunnin jälkeen! JJK jatkoi peliä melko itsevarmana ja tasoitusta ei tarvinnut odottaa pitkään. Viljami syötti keskikentältä Leifin pystyyn ja Leif pisti pallon verkkoon. Sen jälkeen peli oli selvästi JJK:n hallinnassa. Mutta miten kävikin, RoPS teki vastahyökkäyksen ja toisesta paikastaan toisen maalin. Se oli kuitenkin viimeinen maali, jonka vastustaja teki meille koko lopputurnauksen aikana! Pian sen jälkeen Väinö Vehkonen pommitti boksin sivureunalta kauimmaiseen ylänurkkaan ja hetken kuluttua Oke syötti Leifille, joka ei erehtynyt. Tauolla 3:2. Toinen puoli oli JJK:n näytöstä. 4:2 syntyi, kun Janne keskitti lähes kentän keskeltä boksiin, Leif otti rinnalla haltuun ja pisti volleyn riman alle. 5:2 syntyi, kun MV torjui Miikan kudin ja Leif laittoi reboundin verkkoon. Viimeinen maali oli hienon hyökkäyskuvion tulos. Rasmus ohitti puolustajat, siirtyi boksiin ja syötti Leifille. Lopputulos 6:2. Näillä tuloksilla ei kuitenkaan päästy sija 1-16 peleihin, joten pelattiin sijoista 17-32.

Seuraavassa pelissä vastassa oli PKK-U, heitä vastaan ei ennen oltu pelattu ollenkaan. Peli oli varsinkin ekalla puolella JJK:n hallintaa, mutta viimeistely jäi heikoksi. PKK-U sai ekasta hyökkäyksestä kyseenalaisen rangaistuspotkun, yritys meni kuitenkin tolppaan ja 0:0 tilanteessa jatkettiin. Juuri ennen taukoa Rasmus antoi lyhyen kulman Niklakselle. Nikke otti muutaman askelen kohti boksin rajaa ja tykitti pienestä kulmasta kauempaan ylänurkkaan. Hieno maali! Toisella puoliajalla oli meiltä hieman hermostunutta peliä. Pallo oli paljon ilmassa ja pomppii edes takaisin. PKKU sai toisen, tällä kertaa selvän rangaistuspotkun, mutta Matti Artimo torjui suvereenisti! Peli päättyi ansaitusti JJK:n 1:0 voittoon.

Tauko pelien välissä

Tauko pelien välissä

Päivän kolmas, yhteensä 5. Peli, oli KuPS:ia vastaan. KuPS on tuttu vastustaja SHA:sta ja Puolen Suomen Liigasta. SHA:n kesäturnauksessa hävittiin 1:0, maaliskuussa SHA-tapahtumassa taas JJK voitti 5:2. Puolen Suomen Liigan pelistä KuPSiä vastaan emme halua puhua J. Vaikka väsyneitä poikia oli vastassa, niin peli oli intensiivinen ja taistelu kovaa. Peli oli tasainen ja päättyi 0:0. Rangaistuspotkukisassa KuPS voitti 4:3.

Sunnuntaina oli luvassa vielä 2 peliä. Ensimmäisessä oli vastassa PPJ Helsingistä, joka oli Etelä-Länsi Suomen Liigassa kevätkierroksen 11. Keli oli kylmä ja sateinen, ja nurmi oli hyvin märkä ja liukas. Tullessa kentällä odotti vain isohko lokkiparvi. Vastustaja saapui paikalle vasta vajaa 10 min ennen ottelun alkua ja lyhyeksi jäänyt lämmittely kyllä näkyi kentällä. PPJ ei koko pelin aikana päässyt kunnolla luomaan vaaratilanteita. JJK hallitsi selkeästi, mutta maalinteko oli hyvin liukkaalla kentällä hankalaa. Ennen taukoa kuitenkin rysähti, kun Veeka Vainio pisti rebound pallon maaliin. Toisella puolella jatketiin samalla meiningillä ja Väinö Vehkonen kasvatti johtoa 2:0, mikä jäi lopputulokseksi.

Viimeisessä pelissä (sija 21-22) vastassa oli VJS, joka sijoittui Etelä-Länsi Suomen liigan kevätkierroksella viidenneksi. Vastassa oli siis erittäin vahva joukkue. Kun kyseessä oli 7. peli kolmessa päivässä, niin oli luonnollista, että väsymys alkoi painaa. Sitä huolimatta nähtiin hyvin vauhdikasta, uhrautuvaa peliä, jossa kaikki pojat antoivat kaikkensa.  Peli oli tasaisempi kuin PPJ:tä vastaan, mutta JJK loi vaarallisemmat tilanteet. Tauolle mentiin 0:0 tilanteessa, mutta toisen puoliajan alussa Lauri Seilonen tykitti JJK:n johtoon hienolla rebound pommilla. Hieman myöhemmin Miikka pääsi läpi oikealta ja syötti Leifille, joka ohjasi pallon maaliin. 2:0 jäi myös lopputulokseksi.

Rankka ja pitkä turnaus päättyi 21. sijaan. Sijoitus ei ole kummoinen, mutta sijoitusta tärkeämpää oli joukkueen hieno kehitys turnauksen edetessä. Oli todella hienoa seurata, miten monella osa-alueella parannettiin ja miten poikien itseluottamus kasvoi. Yhteensä 9 puoliaikaa peräkkäin meille ei tehty maaleja, kiitos siitä erinomaiselle puolustukselle ja huipputurnauksen pelanneelle maalivahdille, Matti Artimolle! Matille annettiin myös joukkueesta turnauksen Fair-play pelaaja palkinto.

 

Turnauksen voitti Zenit Pietari, joka löi KaaPo:n finaalissa 2:0. Pronssipeli Nömme-OLS päättyi Nömmen 2:0 voittoon.

 

Joukkueenjohtaja kiittää poikia ja valmentajia hienosta turnauksesta!

 

Oke upottaa rankkarin KuPSia vastaan rp kisassa

Oke upottaa rankkarin KuPSia vastaan rp kisassa

 

JJK-01:n pelejä ja tapahtumia voi seurata sekä joukkueen FB (https://www.facebook.com/Jjk2001)- että Twittersivulla (https://twitter.com/JJK2001). Pelaajiin voi tutustua tässä: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.898590930177245.1073741837.504902619546080&type=3