Viime hetken maali vei tasapelipisteen
JJK-FC Honka  0-1 (0-0)
90. Demba Savage 0-1

JJK isännöi sunnuntai-illan ottelussa espoolaista FC Honkaa.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasaista pelaamista, jossa molemmat joukkueet pyrkivät ennakko-odotusten mukaisesti rakentamaan peliään keskialueen kautta hyvällä syöttöpelillä.

Ensimmäinen varsinainen maalintekopaikka nähtiin ottelun 16. peliminuutilla, kun Mika Lahtinen pääsi puskemaan maalin edestä, mutta Tuomas Peltonen torjui hieman pehmeäksi jääneen puskun alakulmasta.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Hongan vaihtopenkki vaati äänekkäästi punaista korttia, kun JJK-toppari Juha Pasoja arvioi linjan yli tulleen pystypallon väärin ja joutui pysäyttämään sen kädellään hieman rangaistusalueen ulkopuolella. Pasoja selvisi tilanteesta varoituksella, Mihaly Szerovay torjui Nicholas Otarun ampuman vapaapotkun kulmaksi.

JJK haastoi Hongan ensimmäisellä puoliajalla erinomaisesti, ja loi vaarallisimmat maalintekotilanteet. Keskikentällä kaksikko Jukka-Pekka Tuomanen – Patrick Poutiainen pelasi erinomaisesti ja saavutti keskialueen herruuden. Puoliajalle marssittiin maalittomissa lukemissa.

JJK:n toisen puoliajan paras maalintekotilanne avautui heti jakson alkuminuuteilla, kun ensimmäisen ottelunsa avauskokoonpanossa pelannut kapteeni Mikko Hyyrynen haastoi Honka-linjan sähäkästi, mutta Hyyrysen painava laukaus 18 metristä painui vajaan metrin ohi maalin.

Vartti ennen loppua Hongan Demba Savage pääsi ampumaan lähietäisyydeltä, mutta Szerovay hoiti tilanteen. Savage sai kuitenkin uuden mahdollisuuden lisäajalla, kun hänet jätettiin Hongan vapaapotkussa maalin edessä vartioimatta ja mies ohjasi Rasmus Schüllerin keskityksen maaliin.

Honka vei pisteet kitkerällä viime hetken maalilla lukemin 0-1.

patu Honka
JJKHonka
Maalit01
Laukaukset
Maalia kohti01
Kulmapotkut57
Varoitukset20
Yleisöä1 595
JJKFC Honka
1Szerovay1Lehtonen
4Okkonen2Koskinen
5Pasoja3Heilala  (68. Koskimaa)
6Tuomanen8Paatelainen (55. Schüller)
7Viren10Puustinen
9Lahtinen (78. Linjala)14Vasara (85. Weckström)
10Kari15Kokko
13Latikka17Savage
18Abahassine (80. Markkula)19Hakanpää
20Hyyrynen20Otaru
23Poutiainen (87. Sund)29Simpanen