JJK ja Lahti pistejakoon Harjulla

JJK:n ja FC Lahden perjantai-illan kamppailu päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen tasatulokseen 2-2 (1-1).

JJK meni johtoon Lasse Linjalan maalilla 21. peliminuutilla. Jani Virtanen pääsi ampumaan rangaistusalueen sisältä, Lahden maalivahti Janne Leino sylki pallon maalin eteen ja Linjala tökkäsi pallon tyhjiin.

Lahti tuli tasoihin hieman ennen taukoa Berat Sadikin osumalla.

Toisella jaksolla olosuhteet muodostuivat haastaviksi illan pimettyä. Lahti hallitsi palloa jälkimmäisellä puoliajalla selkeästi, mutta varsinaiset maalintekopaikat jäivät vähiin. JJK:n vahva jakso vartti ennen loppua huipentui johtomaaliin. Vaihdosta sisään tullut Niko Markkula tunkeutui kahden Lahti-pelaajan välistä rangaistusalueelle, kaadettiin ja erotuomari määräsi pallon pilkulle. Tommi Kari sijoitti pallon oikeaan alakulmaan.

Isäntien pää ei kuitenkaan kestänyt johtoasemassa, vaan halpa pallonmenetys keskialueella heti johtomaalin jälkeen johti Lahden vastaiskuun, jonka Hugo Miranda päätti tasoitusosumaan.

Loppuhetkillä molemmat joukkueet pystyivät vielä luomaan puolittaiset paikat, mutta ottelu päättyi lukemiin 2-2.

Lukuisista loukkaantumisista kärsivä JJK saa kaivattua lepoa, sillä kausi jatkuu vasta 13. syyskuuta vierasottelulla FC Interiä vastaan.