JJK kaatoi Hakan vieraissa

JJK:n hienot vieraspelit saivat jatkoa maanantai-iltana, kun joukkue haki Valkeakoskelta tyylikkään 1-2 (0-1) voiton.

Mika Lahtinen vei JJK:n avausjakson puolivälissä johtoon puskemalla Tommi Karin antaman vapaapotkun komeasti verkkoon. Ensimmäisellä jaksolla varsinaiset maalintekopaikat olivat muuten varsin vähissä.

Toisella jaksolla Haka alkoi prässätä JJK:n pelinrakentelua hieman aiempaa aktiivisemmin, mikä avasi lopulta vieraille hyviä tilanteita. Yhden tilanteista hyödynsi 53. minuutilla kapteeni Mikko Hyyrynen, joka vei JJK:n 0-2 -johtoon Tuomas Latikan hienosta läpisyötöstä.

Heti perään Lasse Linjalalla oli mainio tilaisuus ratkaista ottelu, mutta miehen viimeistely hienon nousun päätteeksi epäonnistui.

Isännät tulivat maalin päähän 77. peliminuutilla, kun Niko Ikävalko pyssytti pitkän hallintajakson päätteeksi pallon vastustamattomasti JJK-maalin etuyläkulmaan. Pienoisesta painostuksesta huolimatta Haka ei kuitenkaan saanut loppuhetkillä enää todellista tilaisuutta ottelun tasoittamiseen.

JJK nousi voittonsa ansiosta tasaisessa sarjataulukossa sijalle 4.

Kausi jatkuu ensi maanantaina VPS-ottelulla. Tuolloin JJK palaa lopultakin Harjun kotistadionille.

Lada KuPS