Lauantaina Harjun ELY-stadionilla pelattavan JJK-MYPA-ottelun Julkkistulosvetovieraana toimivalla ex-Kettupaita Anssi Virénillä on vankkumaton luotto vanhan kotijoukkueensa vireeseen.

 

- JJK voittaa 3-0! Maalinteossa onnistuu useampikin, mutta vaikea sanoa, ketä he tällä kertaa ovat – sen verran moni siellä on hyvässä vireessä tällä hetkellä.

 

”Vinssi” tuli JJK:hon kotkalaisesta KooTeePeestä kaudeksi 2008 ja oli siitä asti todellinen luottopuolustaja aina viime syksyn pronssijuhliin asti. Urallaan myös muun muassa FC Lahtea ja Jokereita edustaneelle Virénille kertyi kaiken kaikkiaan varsin komeat 285 ottelua Veikkausliigassa. Maalisarakkeessa on yksi osuma KooTeePeen paidassa ja myös jyväskyläläisyleisö muistaa varmasti kaudelta 2009 Virénin päälakiohjauksen Jukka Sinisalon saksipotkuun tasoitusmaalissa, kun JJK saalisti huikeassa ottelussa 1-1-tasurin TPS:sta – tuo osuma on historiankirjoissa kuitenkin Sinisalon, ei Virénin nimissä.

 

Nyt opintoihin ja perheeseen keskittynyt Virén on seurannut tiiviisti Kettupaitojen kuluvaa kautta.

 

- Alkukausi oli hankala, mutta nyt tuntunut löytyvän hyvä vire ja kuntokäyrä osoittaa ylöspäin. Odotankin tästä hyvin vauhdikasta ottelua, etenkin kotijoukkueen osalta. MYPA pelasi todella hyvän alkukauden, mutta viime aikoina heillä on ollut hieman vaikeampaa, joten luotto kotijoukkueeseen on nyt kova. Aurinkoinen kesälauantai ja kotipeli Harjulla…odotan todella vahvaa esitystä!, Virén lataa odotuksia vanhojen pelikavereiden suuntaan.

 

Hän toteaakin, että varsin tiukan heinäkuun jälkeen keventynyt ottelutahti lisää varmasti entisestään puhtia liigakentälle.

 

- Heinäkuun otteluohjelmaa kun katsoi, niin kyllähän se aika hurjalta näytti. Varmasti se tuntui etenkin eniten pelanneiden jaloissa. Nyt pelitahti on taas inhimillisempi – ehtii palautua ja jopa vähän treenatakin välissä!

 

Vinssi luottaa JJK:n hoitavan kunnialla MYPA-ottelun lisäksi koko loppukauden. Tahmeasta alusta huolimatta tämän kauden supertasaisessa Veikkausliigassa kaikki on vielä mahdollista.

 

- Syyskaudessa on varmasti tulossa hyvä. Vire on nousujohteinen ja joukkue on tuntunut nyt pääsevän hyvään iskuun. Viimeaikaiset, hyvät tulokset ovat todella positiivinen merkki – ja joukkuehan on laadukas.

 

- Sarja on niin tasainen, että JJK:lla on saumat nousta vielä kärkikahinoihinkin mukaan, vaikka välillä sijoitus jo aika heikko olikin. Loppukaudesta vaan viime kierrosten tapaan pikku hiljaa aina yhden joukkueen ohi kerrallaan – kyllä JJK sieltä nousee!

 


JJK – MYPA lauantaina 11.8.2012 kello 17:00, Harjun ELY-stadion

 

 

020-vinssi-veti-apinanraivolla

    Vinssi kettupaidassa kaudella 2011.