Hei korttelileirille tai heinäharkkoihin ilmoittautuneet,

 
 
 
 

iloksemme voimme todeta, että molemmat toteutuvat. Valitettavasti harjoitukset tosin vain kahdella kentällä.

Heinäharkat järjestetään maanantaisin Viitaniemessä ja perjantaisin Huhtasuolla klo.10.30-12.00. Muille kentille ilmoittautuneet voivat valita, jos osallistuvat harjoituksiin, kummalle kentälle tulevat. Valmentajina toimivat seuravalmentajamme.

 
Heinäharjoituksissa keskitymme hieman enemmän, hauskanpidon ohella tietysti, henkilökohtaiseen taitoon esimerkiksi laukomiseen ja syöttämiseen.
 
Kesäleiri järjestetään ensi viikolla 23.6. alkaen Viitaniemessä joka päivä klo.12.00-15.00 ja valmentajina toimivat myös omat seuravalmentajamme. Leirin ohjelma sisältää jalkapallon eri osa-alueiden lisäksi joka päivä toisen lajin, joka tukee jalkapalloilijan kehitystä monipuoliseksi liikkujaksi. Leirimaksu sisältää välipalan eli pidämme aina puolessa välissä päivää pienen tauon ennekuin jatkamme taas entistä innostuneemmin.
Sekä leirin, että heinäharkkojen teemana on liikunnan ilo.Kiitos ilmoittautumisesta, muistakaa ottaa mukaan tapahtumiin pallo, pullo ja hymy.

Leirimaksun 45€ ja/tai Heinäharkkamaksun 25€
pyydämme maksamaan tilille

KORTTELILIIGA FI93 5290 0220 3276 03

Viitteeksi pyydämme laittamaan pelaajan nimen.

 

Asiaa koskeviin tiedusteluihin vastaa

- Risto Kontio (ristoj.kontio(at)saunalahti.fi)

tai

- Caius Forsberg (caius.forsberg(at)jjk.fi)