Kortit2011verkkodemo      

JJK:n 2011 kausikortit nyt saatavilla – uutuutena täysin uudistunut klubikortti!

Harjun katsomot täyttyvät takuuvarmasti ensi kesänäkin, joten nyt on paras aika varmistaa oma istumapaikkasi ja hankkia JJK 2011 -kausikortti jo hyvissä ajoin. Taakse jäänyt kausi osoitti, että Keski-Suomessa on meneillään varsinainen jalkapallobuumi ja siitä kiitoksena JJK:n katsojakeskiarvo oli Suomen kolmanneksi paras, 2945 katsojaa per ottelu.

”Kaudella 2011 haluammekin palkita Suomen uskollisimman yleisön ja tarjota heille entistä vahvempia elämyksiä huippujalkapallon parissa – ja kyllä, myös niitä paljon kaivattuja kotivoittoja on luvassa rutkasti lisää,” toteaa kettunuttujen toimitusjohtaja Joni Vesalainen. ”Olemme asettaneet tavoitteeksemme olla Suomen paras yleisöjoukkue, joten tulemme tekemään kaikkemme kehittääksemme JJK:n ottelutapahtumia uudelle tasolle,” Joni lisää ja kertoo että toimistolla koko tiimi tekee jo tässä vaiheessa ympäripyöreitä päiviä ensi vuoteen valmistautuessa.

Vuoden 2011 kausikorttien hinnoittelu muuttuu kevyesti, ja tänä vuonna takuuvarma istumapaikka JJK:n jokaiseen kotiotteluun niin Veikkausliigassa kuin Suomen Cupissakin aukeaa 195 eurolla. ”Olemme pitäneet hinnat samalla tasolla nyt kaksi vuotta, joten rakentaessamme ensi kauden voittajajoukkuetta koimme pienen korotuksen olevan perusteltua. Itse asiassa valtaosa saamastamme yleisöpalautteesta on jo parin vuoden ajan ihmetellyt alhaista hintatasoamme,” Vesalainen kommentoi tätä maltillista muutosta, joka samalla tukee vahvasti jo asetettua mitali- ja Eurocup-tavoitetta.


Mistä kausikortin saa?

Kaikki nykyiset kausikorttilaiset saavat lähiaikoina postissa tiedot kausikorttinsa uusimisesta. Maksamalla mukana tulevan laskun vanha istumapaikkasi pysyy sinulle varattuna ja saat samalla etuosto-oikeuden myös vuonna 2012 rakennettavaan uuteen pääkatsomoon. Jos haluat vaihtaa istumapaikkaasi tai lisätä korttimäärääsi ensi kaudelle, ota ystävällisesti yhteyttä Sannaan (sanna.kahila@fcjjk.com) niin hän hoitaa asian.

Uudet korttitilaukset: laita sähköpostia Panulle (panu.sorjonen@fcjjk.com) niin varaamme sinulle oman istumapaikkasi jännittävälle Veikkausliigakaudelle 2011.

Postitamme kaikki kausikortit joulukuussa 2010, joten tässä on täydellinen joululahjaidea niin uusille kuin vanhoillekin kettufaneille.

 

klubitelttademo1

Täysin uudistunut klubimme vie JJK-elämyksen uudelle tasolle!

Ottelutapahtuman kokonaisvaltaisen kehityksen osana uudistamme täysin myös pääosin yritysasiakkaille suunnatun JJK Klubin. Kaikki puitteet laitetaan kokonaan uusiksi ja tutkimme myös mahdollisuutta parantaa anniskeluolosuhteita sillä tavalla, että ”klubbailu” mahdollistaisi yhtäaikaisen ottelun seuraamisen.

Jokaiseen 2011 klubikorttiin kuuluu automaattisesti 30kpl juomalippuja. ”Tämäkin askel on suora vastaus saamaamme palautteeseen ja parantaa entisestään niin klubilaisten kuin heidän asiakkaidensakin viihtyvyyttä,” Vesalainen kertoo uudistuksen taustoista.

”Tarkoituksena onkin virittää ottelutapahtuma mahdollisimman hyväksi kokonaisuudeksi, jossa keskisuomalaisen huippujalkapallon seuraaminen on kokonaisvaltainen elämys kaikille katsojille vauvoista vaariin”. JJK haastaakin koko alueen osallistumaan yhteisiin talkoisiin menestyksen eteen: ”Kausikortin ostaminen on konkreettinen tapa tukea voittajajoukkueen rakentamista ja koko Keski-Suomen jalkapalloperheen vahvistamista,” Vesalainen toteaa ja lupaa samalla mielenkiintoisia pelaajajulkistuksia jo torstain 11.11. tiedotustilaisuudessa.