JJK-02 edusti JJK:ta hienosti

JJK-02 joukkue osallistui 3.-5.12.2014 Sami Hyypiä Akatemian järjestetämään kansainväliseen kutsuturnaukseen Eerikkilässä. SHA kesäturnauksen kaksi parasta joukkuetta saivat osallistumisoikeuden tähän KV-turnaukseen. JJK-02 ansaitsi paikkansa voittamalla turnauksen ja HJK pääsi mukaan toisella sijalla. SHA:n yhteistyöseuroista valittiin pojat turnauksen SHA United joukkueeseen.  Ulkomailta kutsuttiin turnaukseen mukaan englantilainen FC Brighton, ruotsalainen IF Brommapojkarna ja tanskalainen FC Midtjylland.

 

Turnaustapahtuma piti sisällään normaalit SHA-testit ja sen lisäksi viisi peliä kullekin osallistujajoukkueelle. Tapahtumaan osallistui -02 ikäluokan lisäksi -00 ikäluokka hieman eri osallistujajoukkuein.

 

Tunnelma turnauksessa oli kansainvälinen. Brightonin mukanaan tuoma jalkapallokulttuuri oli mukavaa katseltavaa. Kannustuslaulut ja tsemppi, mitä pojat esittivät oli upeaa. Toinen ikäryhmä kannusti toistaan laulaen ja seuraten peliä todella intensiivisesti. Joukkueen poikien hyvät käytöstavat herättivät myös huomiota.

 

Fyysisten- ja lajitaitotestien perusteella suomalaisten, ruotsalaisten ja tanskalaisten (-02) joukkueiden pelaajien henkilökohtaiset taidot olivat suunnilleen samoilla tasoilla. Englantilaiset olivat testien mukaan vähän muita jäljessä – toisaalta eivät ole ennen tehneet sellaisia lajitaitotestejä. Brightonin valmentajakin sanoi, että he eivät aivan pärjää henkilökohtaisissa taidoissa, mutta joukkuepelaamisen pelitaktisissa asioissa he olivat omaa luokkaansa muihin verrattaessa.

 

JJK-02 ottelutulokset:

JJK – IF Brommapojkarna       1-2

JJK – FC Brighton                        0-2

JJK – HJK                                        0-1

JJK – FC Midtjylland                  1-1

JJK – SHA United                        0-0

 

SHA United voitti turnauksen. He voittivat 4 peliä ja pelasivat yhden tasan. JJK:n pojat pääsivät pelaamaan viisi kovaa kansainvälistä ottelua. Turnaus oli huikea ja opettavainen kokemus niin pelaajille kuin taustoillekin. Kovalla työnteolla ja ahkeralla harjoittelulla kaikki JJK pojat pystyvät haastamaan joukkueet, joilla on paljon suuremmat massat ja pelaajamäärät. Esimerkiksi turnauksessa mukana ollut IF Brommapojkarna on Euroopan suurin junioriseura, niin pelaajamäärillä kuin joukkueilla mitattaessa.