Uusi Miniliiga käynnistyi

Lauantaina 19.11 JJK-07 suuntasi aikaisin aamulla kohti Espoon Tapiolan futiskenttiä ensimmäiseen miniliigaturnaukseen. Sää oli onneksi poutainen ja kentät kuivia, mutta koko päivän puhalsi todella voimakas tuuli. Ensimmäinen peli pelattiin KyIF:ä vastaan. Pojat aloittivat rohkeasti ja loivat jatkuvasti tilanteita vastustajan maalille. Hienoa prässäystä ja taistelua hyökkäyspäässä. Pitkin syksyä harjoiteltu teema: aktiivisuus kaikissa tilanteissa ja puolustaminen ylhäällä palkittiin hyvällä voitokkaalla lopputuloksella.
Toisen matsi alkoi melkein heti edellisen päätyttyä ja vastan asettui  fyysisesti kovaa pelannut Ilveksen joukkue. Poikien syöttöpeli oli askeleen vastustajaa parempaa ja kun maalivahdin johdolla puolustus hoiti vastustajan muutamat tilanteet maltilla. Hyvä lopputulos jälleen ja nyt erityisesti syöttöhin perustuvalla pelitavalla.
Kolmanteen peliin vastus tuli Turusta eli TPS:n ennakkoon vahva joukkue. Vastustaja pääsikin myötätuulen avittamana 1-0 johtoon heti ottelun alkuminuuteilla, mutta tämän jälkeen kentän tapahtumia dominoi JJK. Tässä ottelussa aivan upealla tavalla onnistuimme maalinteossa: Vuorollaan hyökkääjämme latasivat pallon vastustajan maaliin ja tuloksena selkeä voitto.
Seuraavassa pelissä vastaan asettui isäntäjoukkue Honka-akatemia. Peli olikin melko tasokas ja erittäin jännittävän tasainen loppuun asti. Molemmilla joukkueilla oli muutama hyvä maalintekopaikka, mutta molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat nollapelin eli tulos 0-0. Aina ei voi voittaa eikä ottelun voittaminen olekaan tärkein onnistumisen kriteeri.
Viimeisen ottelun vastus HJS Hämeenlinnasta pelasi näyttävää syöttöpeliä. Pojat ehkä aavistuksen ja ymmärrettävästi väsähtivät pitkän päivän viimeisessä pelissä. Hieno taistelu kuitenkin koko joukkueelta kulminoitui viimeisen minuutin tapahtumiin: ensiksi maalivahtimme teki todellisen ”gamesaverin” torjuessaan vastustajan kookkaan kärkipelaaja yksinläpiajon ja siitä seuranneesta vastaiskusta hyökkääjämme paukautti pallon alakulmaan. Maalin jälkeen ottelu vihellettiin päättyneeksi. JJK voitti, mutta ja HJS oli rehellisesti lähempänä voittoa. Katsotaan siis aina tuloksen taakse ja annetaan vastustajalle kunnia, mikä sille kuuluu.
Ekan turnauksen saldoksi tuli hieno neljä voittoa ja yksi tasapeli.
HYVÄ POJAT ! Hyvä tukijoukot ja valkut.