26-jani-virtanen-jjk2011JJK kohtaa tänä iltana Harjulla IFK Mariehamnin, joukkueen, jolta ei ole kahden liigakauden aikana niistetty pistettäkään. Päävalmentaja Kari Martonen odottaa suunnan muuttuvan nyt.

- Kyllä nyt on aika saada niitä kalavelkoja pikkuhiljaa maksuun. Yhtään pistettä ei ole saatu, ja aika tuoreessa muistissa on vielä viime kauden katkera vierastappio.

Mariehamn vahvistui vielä aivan kauden kynnyksellä tuntuvasti, kun joukkueen riveihin liittyivät TamU:n raunioilta Kristian Kojola, Jonas Emet, Jarkko Värttö ja Aleksei Kangaskolkka.

- On jopa hieman yllättävää, kuinka hyvin he ovat heti pelanneet. Mariehamn on suoraviivainen joukkue, jonka pelaamiseen on kuitenkin tullut aiempaa enemmän myös pyrkimystä pelata maata pitkin. Poikittaisia syöttöjä siellä ei hyökkäysten rakennusvaiheessa kuitenkaan paljon anneta, Martonen sanoo.

Oman joukkueensa päävalmentaja toivoo oppineen maanantain Jaro-pelistä helpon syötön merkitystä. Tuolloin peli jäi kontrolloimatta, kun pallonriiston jälkeen haettiin liian nopeasti ässäsyöttöjä.

- Kaikkeen pallolliseen tekemiseen tarvitaan lisää huolellisuutta ja sujuvuutta, Martonen sanoo.

Yhtenä JJK:n hyökkäyspelin syömähampaista nähty Jani Virtanen palaa torstaina kokoonpanoon oltuaan Jaro-ottelusta sivussa poskiontelotulehduksen vuoksi.

- Se oli aika tasapaksu peli. Toivottavasti ollaan tänään vähän vaarallisempia hyökkäyspäässä, Virtanen sanoo.

Hänen pelinsä on kulkenut pitkälti oikean laidan ja Mikko Mannisen kautta.

- Tykkään erittäin paljon pelata Manun kanssa. Tietysti ei ole tarkoitus että koko aika ajautuisi oikealle, mutta siellä homma on toiminut.

Myös illan ottelun lopputulos on turkulaistaiturilla tiedossa.

- Voitetaan 3-1, Jamppa veikkaa.

JJK-IFK Mariehamn Harjulla tänään kello 18.30.