10-ja juhlii maaliaTotuttua vähemmälle vastuulle JJK:n tämän kauden peleissä jäänyt Tommi Kari uskoo joukkueeseen sataprosenttisesti, vaikka takana on lievä tuloksellinen taantuma. Avainsana illan IFK Mariehamn -ottelun alla on ”takana”.

- Luotan siihen, että me otetaan tänään omamme, eli kolme pistettä saarelta. Viime peli antoi jo viitteitä paremmasta, erikoistilanteet vaan pitää puolustaa paljon paremmin. Kaikille tulee pitkän kauden aikana suvantovaiheita, meidän oli nyt. Katseet eteenpäin, uskon täysin, että me ollaan kauden jälkeen kolmen sakissa, Kari sanoo.

Omaan rooliinsa kunnianhimoinen hyökkääjä ei ole ollut tyytyväinen.

- En tietenkään, ei kukaan pelaaja voi olla tyytyväinen, joka ei pääse pelaamaan. Haluan auttaa joukkuetta kentällä, enkä istumalla penkillä. Mutta tää on futista, eikä auta kuin tehdä vielä enemmän hommia.

Jaroa vastaan Kari pelasi toisen puoliajan energisesti ja iski 3-2 -johtomaalin komealla yksilösuorituksella heti jakson alkuminuuteilla. Onnistumistakin tärkeämmäksi hän koki runsaat peliminuutit.

- Pitkästä aikaa pääsi pelaamaan enemmän kuin sen 15 minuuttia. Tietenkin oli hyvä että onnistuminen tuli heti, ja toivottavasti se poikisi lisää vastuuta jatkossakin.

Tänään JJK kohtaa vieraskentällä IFK Mariehamnin. Isännät ovat pelanneet viime viikot heikosti, mutta ovat tilastojenkin valossa selkeä ennakkosuosikki illan peliin. Aiempien vuosien vierailuilla kyyti on ollut Kettupaidoille kylmää.

- IFK on ollut tosi huonossa vireessä viime aikoina, mutta paha joukkue se on. Vähän pelaavampi joukkue kuin aikaisempina vuosina, mutta on sielä vielä isoja poikia tappelemassa. Tilastot on hankalat, mutta aiempiin vuosiin verrattuna otettiin Tamás (Gruborovics) pois sieltä, se on tehnyt aina meitä vastaan maalin, Kari virnuilee.

IFK Mariehamn-JJK Maarianhaminassa tänään kello 18.30.