pallo_hallissa_killeri_2013-01-11

 

Päivitetty maanantaina 14.1. kello 13:50.

 

Veikkausliigan kauden 2013 alku lähestyy vääjäämättä – eräs takuuvarma merkki siitä on Liigacup, joka pyörähtää käyntiin tulevana keskiviikkona 16.1.! Liigacup 2013 käynnistyy Lahdessa FC Lahden ja JJK:n välisellä ottelulla, joka on maanantaina päätetty pelata Kisapuiston tekonurmella alkaen kello 18:00. Mikäli olisi vaikuttanut siltä, että pakkanen paukkuu turhan tujusti tai lunta tupruttaa liikaa, olisi ottelu siirtynyt pelattavaksi Pajulahden hallissa kello 14:30.

 

Myös JJK:n oli tarkoitus pelata Liigacupin kaksi ensimmäistä kotiotteluaan Lahdessa. Pelipaikaksi suunniteltua Mukkulan hallia ei näillä näkymin kuitenkaan saada rakennetuksi kuluvan talven aikana, siispä JJK suuntaakin jo varsin tutuksi tulleelle areenalle – Wallsportiin Seinäjoelle. Ottelu FC Lahtea vastaan pelataan tiistaina 5.2. kello 12:30 ja TPS:aa vastaan perjantaina 8.2. samaan aikaan.

 

 

 

hollerikirisonttiklikki_2013-01-11

Maltillista testausta

 

Liigacupilla on liigakauteen valmistautuville joukkueille aina oma, tärkeä roolinsa kevättalvisessa pelaajien testaamisessa, joukkueen kasaamisessa ja pelitavan sisäänajossa. Alamittaisella Killerin hallin kentällä talvikautensa treenaavalle JJK:lle Liigacup on erityisen tärkeä, sillä se tarjoaa mahdollisuuden päästä pelaamaan isommille kentille. Vaikka kevään aikana liigacup-kentillä nähtäneenkin testipelaajia ja taktisia kokeiluja myös Kettupaidoilta, on Kari Martonen todennut, että tänä vuonna kokoonpanoa aletaan hitsaamaan yhteen ja etenkin puolustuspäähän hakemaan pysyvää muotoa heti vuoden alusta lähtien.

 

JJK lähtee liigacuptaipaleelleen 25-henkisen miehistön voimin: kaaderissa on 18 sopimuspelaajaa ja kuusi nuorta lupausta omista junioreista. Mukana on – toistaiseksi testimiehen statuksella – myös kettufaneille vanha tuttu puolustuksen luottopelaaja Anssi Virén! Neljä kautta JJK:ta edustanut ja kauden 2011 päätteeksi jo kertaalleen nappulakengät naulaan ripustanut Vinssi on ollut tammikuun ajan mukana Kettupaitojen treenivahvuudessa.

 

JJK:n harjoituksissa on kuluvan viikon ajan mukana myös AC Oulun hyökkääjä Joni Mäkelä – Liigacupiin vuonna 1993 syntynyt oululaiskasvatti ei kuitenkaan osallistu.

 

Sopimuspelaajista puolestaan sivussa Liigacup-kokoonpanosta ovat sairastuvalta vasta paluuta tekemässä olevat Antto Hilska ja Janne Saksela, jotka liittynevät joukkueharjoituksiin helmikuussa.

 

Vastapuolella kaudeksi 2012 Kuhnuripaitaan siirtynyt Tommi Kari sen sijaan on jo palannut treenikentille toukokuussa sattuneen, pahan polvivammansa jäljiltä. Keskiviikon ottelu tullee Karille kuitenkin liian pian, eikä miestä vielä pelikentällä nähdä. Toinen Lahdessa pelaava kettukasvatti, Jukka Sinisalo, sen  sijaan on valmis kohtaamaan jälleen vanhan seuransa.

 

Sinisalo on myös onnistunut rokottamaan ex-seuraansa maalin muodossa ja tuosta kohtaamisesta JJK:lla onkin kitkeriä muistoja Kisapuistosta: ”Sini” puski Kettupaitojen verkkoon 2-3-kavennusosuman kauden 2011 Suomen cupin ottelussa, joka lopulta päättyi isäntien 4-3-voittoon – jokainen kettuleirissä varmasti haluaa häivyttää tuon ottelun muiston mielestään ottamalla vuoden ensimmäisestä koitoksesta komean voiton!

 

 

 

Liigacup: FC Lahti – JJK, keskiviikkona 16.1.2013 kello 18:00, Kisapuiston tekonurmi, Lahti

 

JJK:n kaikkien Liigacupin otteluiden ja muiden talven otteluiden aikataulut löytyvät Ottelut-valikosta!

 


 

JJK:n kokoonpano Liigacup-otteluihin

Samu Nieminen

Mikk Reintam

Jordi van Gelderen

Jukka-Pekka Tuomanen

Mikko Innanen

Eero Korte

Mikko Manninen

Topi Järvinen

Tuomas Latikka

Janne Kuhmonen

Benno Hanslian

Babatunde Wusu

Eero Markkanen

Patrick Poutiainen

Jani Virtanen

Janne Korhonen

Ville Viljala

Santeri Ahola

Anssi Virén

Joona Itkonen

Samuli Ala-Kasari

Eero Tamminen

Aram Hasanzada

Severi Vielma

Saku Leppänen