KariMartonenPäävalmentaja Kari Martonen odottaa perjantaina käynnistyvää liigakautta luottavaisena. Pieniä häiriötekijöitä lukuunottamatta joukkueen valmistautuminen kauteen on sujunut suunnitellusti.

- Tietenkin jos ihan alusta lähdetään, niin kun harjoittelu kautta varten alkoi joulukuussa, oli kovien pakkasten ja runsaan lumentulon takia vaikeuksia päästä harjoittelemaan suunnitellusti. Onneksi päästiin kuitenkin Killerin halliin ja saatiin hyvä rytmi, vaikkei isolle kentälle päästykään.

Uusiutunut joukkue on hitsautunut talven ja kevään mittaan yhä paremmin yhteen, missä prosessissa erityisen suuri rooli oli helmikuisella Barcelonan-leirillä. Myös pelillisen kehityksen Martonen näkee kulkeneen oikeaan suuntaan.

- Pelaajien roolitukset ovat alkaneet loksahdella paikoilleen, ja muutaman pelaajan kanssa on pelipaikkoja viilattu ja harjoiteltukin. Pelillisesti ollaan mun mielestä kehitytty koko ajan, mutta sellainen ihan ehjä 90-minuuttinen on vielä näkemättä.

- Ihan hyvä harjoituskausi meillä kuitenkin on takana, hyvässä iskussa lähdetään Veikkausliigaan, Martsi näkee.

Miehistöönsä päävalmentaja on tyytyväinen. Käytännössä kaikille pelipaikoille on valittavissa kaksi mitat täyttävää vaihtoehtoa, ja erityisesti hyökkäyspään pelaajien ryhmitystä ja rooleja on mahdollisuus varioida pelaajien monipuolisuuden ansiosta paljonkin.

- Pelaajiston suhteen mietityttää Misin (Szerovay) loukkaantumisen jälkeen eniten maalivahtitilanne. Korhosen Janne on hyvässä iskussa ja pelaa varmasti hyvällä tasolla, mutta se on kriittinen rooli ja aina voi sattua jotain. Villen (Viljala) kannalta olisi parasta nyt treenata meidän mukana ja pelata A:ssa ilman, että tarvitsee kantaa isoa vastuuta edustusjoukkueessa.

- Toinen asia on sitten hyökkääjätilanne, kun Hyyrysen Mikko on nyt ainoa selkeä kärkipelaaja, joka meillä Wusun ja Linjalan vammojen takia on käytettävissä. Mikkokin oli keväällä jonkun verran sivussa ja pelikuntoon pääseminen ottaa aikaa. Toisaalta meidän paras maalintekijä on harjoituskaudella ollut paljon vasemmalla laidalla pelannut Tamás Gruborovics, jota voidaan tarvittaessa pelin sisällä siirtää ylemmäs, ja nyt on esimerkiksi Toke (Tumanto) tulossa takaisin, hän on selkeämpi laiturityyppi.

Vihdoin liigaa

Pelillisesti selkein kehityskohde on valitettavan tutussa paikassa.14-tams-gruborovics-jjk2011

- Edelleen isoin juttu on se, miten pelataan suoraviivaista ja fyysistä joukkuetta vastaan. Välillä tuntui, että lääkkeet siihen oli löydetty, mutta ei tarvitse mennä kuin viime perjantaihin, niin me mentiin ihan sekaisin kun vastustaja alkoi pelata suoraviivaisesti. Me ei saataisi passivoitua, vaan pitäisi uskaltaa puolustaa ja pelata rohkeammin, Martonen miettii murheelliseen FC Lahti -tappioon viitaten.

- Perjantain cup-pelistä tuli karvas tappio, joka teki henkisesti erittäin kovankin kolauksen. Mutta me ei voida sitä enää muuttaa, nyt mennään eteenpäin ja yritetään oppia siitäkin. 25 minuuttia hyvää peliä ei riitä. Pelissä tulee aina hetkiä, jolloin oma peli ei kulje, mutta silloin pitää osata huolehtia ettei myöskään vastustajan peli kulje.

Kettupaidat joutuu muiden liigajoukkueiden tavoin äärimmäisen kovaan mittariin heti kauden startissa, kun ensimmäisen reilun kolmen viikon aikana pelataan seitsemästi. Martonen ei pidä kiivasta pelirytmiä ongelmana.

- Isossa roolissa on luonnollisesti se, miten päästään palautumaan. Tietenkin on hyvä, että meillä on laadukas materiaali, mutta 11 parasta pelaajaa pelaa kussakin pelissä, ei tässä aiota mitään itsetarkoituksellista rotaatiota tehdä. Jos peli kulkee ja pelaajat palautuvat, voidaan teoriassa pelata vaikka samoilla koko ajan.

Liiga-avauksessa JJK kohtaa sarjan ennakkosuosikkeihin jälleen lukeutuvan FC Hongan vieraskentällä ensi perjantaina.

- Erittäin nälkäisinä lähdetään. Kauden avausta on odotettu, ja nyt päästään heti haastamaan yksi sarjan kovimmista joukkueista. Liigacupin välierässä pelattiin erittäin tasaisesti heitä vastaan. Hyvät mahdollisuudet meillä on kaataa Honka ja ottaa kolme pistettä.

- Liiga-avaus kotikentällä on aina tietyllä tapaa paineenalainen peli, ja kyllä me pyritään uusissa vaaleanpunaisissa paidoissa tekemään Tapiolassa rento, hyvä suoritus ja hakemaan tulos, Martonen päättää.