Martonen: Vaasa-pelissä paljon hyviä elementtejäKariMartonen

JJK valmistautuu loppuviikon harjoituksissa viikonlopun tuplakoitokseen, joukkue matkustaa lauantaina pohjoiseen vieraillakseen AC Oulun ja RoPS:n Liigacup-kotikentillä. Viime perjantain maaliton tasapeli VPS:a vastaan jätti valmennukselle paljon positiivista.

- Tavoite VPS-pelissä oli koko joukkueen puolustamisen saaminen tiiviiksi, ja siinä lähtökohdassa onnistuttiin. Yhtään maalia ei päästetty, mihin täytyy olla tyytyväinen. Myös etukäteen painotettu tilanneprässeihin reagointi oli onnistunutta, päävalmentaja Kari Martonen kertaa.

Isolle kentälle siirtyminen ei tuottanut joukkueelle ongelmia, ja myös hyökkäyspelissä oli juonikkuutta.

- Saatiin luotua todella paljon maukkaita paikkoja, laskettiin tuossa että sellainen 7-8 selkeästä maalitilannetta oli. Miinuksena tietenkin on se, että kyllä tuosta määrästä paikkoja olisi pitänyt pystyä muutama maali tekemään.

Liigacupin alkuohjelma on tiivis, sillä JJK pelaa seuraavan kerran lauantaina Oulussa ja heti perään sunnuntaina Rovaniemellä. Harvinainen tuplaviikonloppu ei aiheuta erityisiä muutoksia joukkueen valmistautumiseen.

- Me ajatellaan se turnauksena, joka lähdetään pelaamaan. Molemmat on toki erillisiä pelejä, joita lähdetään voittamaan. Mutta keskitytään nyt ensiksi Oulu-peliin ja käännetään katseet eteenpäin sen jälkeen.

Muutamien keskeisten pelaajien osalta viime kauden jälkeen uusiutunut Oulu hävisi Liigacupin avausottelunsa vieraissa Jarolle 4-0. Talvikauden otteluissa kotiedun merkitys on kuitenkin poikkeuksellisen suuri.

- Oulua lähdetään haastamaan voimakkaasti, mutta se on paha paikka pelata. Meille Oulun kohtaaminen tässä vaiheessa on erittäin hyvä mittari, Martonen näkee.

Kahden ottelun viikonloppu tuo osalle pelaajista väkisinkin ison kuorman. Martonen näkee asian kuitenkin pikemmin mahdollisuutena kuin ongelmana.

- Kaikki terveet pelaajat otetaan mukaan ja toivottavasti heitä on sen verran, että pystytään vähän kierrättämään kokoonpanoa. Nämä on niitä hetkiä, jolloin voidaan kokeilla erilaisia koostumuksia ja katsoa eri pelaajia eri pelipaikoilla. Tutkitaan vähän löytyykö hyviä pareja esimerkiksi keskikentän keskustaan, kärkeen tai laidoille linkkien ja puolustajien ympärille.

Vaasassa mukana olleen Tamás Gruborovicsin jääminen itse ottelussa peliminuuteitta herätti kummastusta. Kyse ei ole mistään sen dramaattisemmasta kuin pikkuvaivasta, jonka vuoksi Gruborovicsia päätettiin perjantaina säästellä.

- Kyllä Tamas olisi pystynyt Vaasassakin pelaamaan, mutta hänellä oli lonkan koukistajassa pieniä tuntemuksia, eikä katsottu tarpeelliseksi ottaa mitään riskejä siinä. Pohjoisessa hän on varmasti taas pelaavassa kokoonpanossa mukana, päävalmentaja uskoo.