Antoisa nelipäiväinen 7.-10.11

Tähtitarha on perinteisesti ollut tietynlainen lähtölaukaus ikäluokan maajoukkuetoiminnalle, vaikka varsinaisesta maajoukkuetapahtumasta ei olekaan kyse.
- Tähtitarha on upea perinteikäs tapahtuma, edessä on taas yksi vuoden kohokohdista sekä pelaajille että meille valmentajille. Valmennustiimiin Eerikkilässä kuuluvat ainakin Palloliiton kaikki aluevalmentajat, maalivahtivalmentaja, videoanalyytikko, kaksi fysioterapeuttia ja kaksi huoltajaa, aluevalmentaja Erkka V. Lehtola kertoo.
Tapahtuma tarjoaa todellisen rautaisannoksen jalkapalloa kentällä ja sen ulkopuolella.
- Neljän leiripäivän aikana treenataan, pelataan ja opiskellaan peliä ja urheilijaksi kasvamista. Rankka, mutta taatusti antoisa tapahtuma kaikille, Lehtola uskoo.
Samalla Lehtola kuitenkin painottaa, että Tähtitarha ei sinällään ole vielä itseisarvo. Mukaan on valittu ryhmä pelaajia, mutta tulevien vuosien maajoukkuetapahtumiin ovet ovat avoinna kaikille.
- Tähtitarha on tärkeä osa poikien maajoukkuetoimintaan johtavaa polkua, mutta isossa kuvassa silti vain yksi tapahtuma muiden joukossa. Sekä Tähtitarhaan kutsuttujen että tällä kertaa ilman kutsua jääneiden pelaajien tulee muistaa, että kirkkaimmat palkinnot jaetaan vasta vuosien kuluttua.
Pelaajat Tähtitarhaan:
Maalivahdit  
Otto Hautamo PKKU
Kim Karlsson MPS
Tino Korhonen RoPS
Niko Lampinen TPV
Matias Niemelä FC Espoo
Kalle Parkkinen OLS
Roope Paunio FC Honka
Matias Riikonen MYPA
Kenttäpelaajat  
Gaaid Abdi HJS
Samuel Anini Jr PKKU
Leevi Antinaho Ilves
Doni Arifi FC Honka
Luca Berg Ilves
Mico Borgman HJK
Long Him Chan PKKU
Haruka Doyu FC Honka
Topi Forss PKKU
Atte Haapaniemi MYPA
Matias Hautajärvi OLS
Miska Hirvonen FC Honka
Jetro Huhdanmäki IF Gnistan
Sebastian Hyvärinen FC Honka
Vertti Hänninen RoPS
Ossi Jaakkola PKKU
Joona Juntunen OLS
Roope Kantola FC Inter
Pauli Katajamäki FC Honka
Lauri Kesti HJS
Juho Kilo KäPa
Ville Koski PKKU
Pietro Kytölaakso KPV
Joonas Lakkamäki FC Jazz
Nooa Laine JJK  
Pyry Lampinen FC Kuusysi
Jarno Lehtinen MP
Juho Lehtiranta HJK
Lari Liukkonen JJK
Joslyn Luyeye-Lutumba HJK
Jonne Länsipää FC YPA
Casper Lönnqvist HJK
Jason Madingu Molanga FC Inter
Ryan Mahuta TPS
Adam Markhiyev FF Jaro
Tony Mbindyo KuPS
Ellias Mohamud HJK
Santeri Mäkinen KPV
Eetu Mömmö TPV
Veeti Mustonen OLS
Jussi Niska RoPS
Juho Ojanen FC Honka
Eero Oravisjärvi OLS
Janne Partanen HJK
Tuukka Partanen KuPS
Matti Peltola HJK
Juho Pietola Ilves
Santeri Pohjalainen TPS
Roope Pyyskänen FC Honka
Jaakko Rantanen PKKU
Kaarlo Rintamäki JJK 
Eetu Rissanen PK-37
Martin Salin FC Honka
Antti Salmi RoPS
Naatan Skyttä Ilves
Aleksander Ståhlberg Norrvalla FF
Jesper Suokko VPS
Nuutti Toiviainen IPS
Leo Ussher HJK
Ilari Vaajanen Ilves
Eetu Vahekoski FC Jazz
Albert Vauhkonen PK-37
Veeti Varis VJS
Santeri Väänänen HJK
Marcel Wargh FF Jaro
VARALLA lisäksi:
Vertti Aalto JJK
Joel Pasanen JJK