hollerikirisonttiklikki_2013-01-11JJK:lla on Liigacupin otteluista perjantaisen TPS-ottelun jälkeen lähes kuukauden tauko. Laakereillaan ei kettulauma kuitenkaan lepää – päin vastoin!

 

Tulevana perjantaina 15.2. on edessä Vantaan Myyrmäen hallissa järjestettävä Orsasport Vantaa Tournament ja ottelu latvialaista Skontoa vastaan. Skonto FC on moninkertainen Latvian mestari ja pitääkin hallussaan Euroopan perättäisten kansallisten mestaruuksien ennätystä – vuoden 1991 jälkeen niitä ehti kertyä putkeen peräti neljätoista. Joukkueessa on lukuisia Latvian maajoukkueen pelaajia ja se onkin kova tasonmittari JJK:lle.

 

Kello 14:30 pelattavan ottelun jälkeen Kettupaidat suuntaavat lentokentälle ja kohti Kyprosta, jossa edessä on kymmenen päivän leiri. Leirin aikana ohjelmassa tulee olemaan myös kaksi harjoitusottelua mitä todennäköisimmin länsinaapurin joukkueita vastaan – vastustajat varmistuvat lopullisesti vielä lähempänä h-hetkeä.

 

Kari Martonen on luonnollisesti tyytyväinen saadessaan kansainvälisiä otteluita talvikaudelle.

 

- Saadaan nyt kolme kovaa kansainvälistä ottelua putkeen, onhan se totta kai hienoa. Päästään testaamaan tasoamme myös muita kuin liigajoukkeita vastaan.

 

JJK:n pelin kehittäminen on edennyt talven aikana järjestelmällisesti alakerrasta ylemmäs.

 

- Ollaan keskitytty harjoittelussamme ensin pelin avaamiseen ja rakentamiseen – seuraavaksi keskitymme hyökkäysten päättämiseen ja viimeistelyyn. Eräs leirin tärkeä anti onkin se, että pelaamisen lisäksi pääsemme myös harjoittelemaan täysimittaisilla kentillä, se on meille iso juttu. Siellä saadaan taas kehitettyä peliämme ja nivottua tekemistä yhteen.

 

- Meillä oli tuossa aika rankka treenijakso, joka varmasti TPS-pelin lopussa alkoi näkyä – hieman alkoi jo jalka painaa monilla, etenkin kun tiistaina oli peli Lahtea vastaan. Tällä viikolla valmistaudumme jo leirille ja perjantain otteluun niin, että pelaajilla riittää virtaa!

 

 

JJK – Skonto FC perjantaina 15.2.2013 kello 14:30, Myyrmäen halli, Vantaa