petro_2013-09-02

 

 

JJK Keski-Suomi Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Petro Punna. Punna aloittaa toimessaan marraskuun alussa.

 

39-vuotiaalla Punnalla on paitsi osaamista liike-elämästä, myös vahva JJK- ja jalkapallotausta: junnuikäisenä Jyväskylään muuttanut Punna tahkosi nuorena pelaajana pitkään Kettupaidassa ja hän oli muun muassa Ville Prihan kanssa nostamassa Kettupaitoja Ykköseen vuonna 1995. 90-luvun lopulla Punna pelasi Veikkausliigaa TPS:n ja FC Interin riveissä.

 

Aktiiviuransa jälkeen Punna on työskennellyt lääketeollisuudessa asiakkuuksien hallinnan, myynnin sekä myynninjohtamisen parissa. Kymmenen vuoden käytännön kokemuksen ohella Punnalla on liiketalouden AMK-tutkinto, sekä kohta puolin myös kauppatieteiden maisterin paperit Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulusta

 

Ruohonjuuritason jalkapallotoiminta on myös tuttua, sillä Jyväskylään perheineen asettunut Punna on toiminut JJK:ssa junnuvalmentajana jo useiden vuosien ajan.

 

 

Talouden tasapainottaminen tärkeintä”

 

Punna astuu JJK:n johtoon vaikealla hetkellä: seura on paininut suurten talousvaikeuksien kanssa ja kausi näyttää päättyvän putoamiseen sarjaporrasta alemmas. Marraskuussa tehtävänsä aloittava toimitusjohtaja toteaa, että tärkeintä on nyt saada talous tasapainotettua – pysyvästi.

 

- Ennen kaikkea talouden ehdoilla mennään. Tasapainoinen talous on ehdoton edellytys toiminnan jatkuvuudelle – sille, että pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna saamme rakennettua JJK:sta pysyvästi liigakelpoisen.

 

- Oman junioritoimintamme on tietenkin oltava kunnossa, jotta saamme kasvatettua laadukkaita pelaajia. Sen lisäksi scouttausta etenkin kotimaassa on tehostettava: meidän on löydettävä nykyistä paremmin pelaajia alemmilta sarjatasoilta. Nuoria, nälkäisiä pelaajia, jotka ovat valmiita tekemään töitä kehittyäkseen ja joissa on potentiaalia aina liigaan asti. Emme ehkä voi tarjota kaikkein suurimpia palkkoja, mutta loistavine opiskelumahdollisuuksineen Jyväskylässä on tarjolla hyvä kokonaispaketti.

 

On arvuuteltu sitä, mitä putoaminen Veikkausliigasta tarkoittaisi JJK:n tulevaisuudelle. Punna sanoo, että seuraa lähdetään talvella rakentamaan samalta pohjalta, oli paikka ensi kaudella sitten liigassa tai Ykkösessä.

 

- Talouden sanelemilla ehdoilla pyrimme rakentamaan taustaorganisaatiosta ja joukkueesta parhaan mahdollisen. Valmistautumiseemme ei siis loppujen lopuksi vaikuta se, missä sarjassa pelaamme.

petro_2_2013-09-02

 

- Ykkönen on tällä hetkellä myös varsin laadukas sarja, joka kiinnostaa ihmisiä, se on nähty useammalla paikkakunnalla kuluvallakin kaudella. Ja pelasi JJK sitten Veikkausliigassa tai Ykkösessä, se on joka tapauksessa Keski-Suomen suurin jalkapalloseura – kyllähän se jalkapalloväkeä kiinnostaa. Jatkossa pyrimme myös parantamaan jo nyt hyviä ottelutapahtumiamme entisestään, jotta katsojat viihtyvät.

 

Punna nostaa esiin myös pelilliset seikat, jotka vaikuttavat katsojien viihtyvyyteen.

 

- Haluamme rakentaa nälkäisen ja taistelevan joukkueen. Jos pelaamme sellaista jalkapalloa, josta jokainen katsoja saa itselleen jotain – tunnetta ja taistelutahtoa jos ei muuta – niin ihmiset viihtyvät peleissä ja tulevat toistekin.

 

- Kun ihmiset viihtyvät, houkuttaa se mukaan myös yrityksiä ja sitä kautta voimme rakentaa taloudellisesti vakaan pohjan.

 

Punna toteaa, että nyt lähdetään kärsivällisesti rakentamaan seuralle vakaata tulevaisuutta eikä kurotella pilviin. Tulevan suhteen hän on optimistinen – mutta realistinen.

 

- Pidemmällä tähtäimellä uskon, että muutamassa vuodessa saamme rakennettua JJK:sta seuran, jossa on varmaa jatkuvuutta ja joka vuodesta toiseen taistelee liigan ylemmässä keskikastissa. Kenties mitaleistakin – ja kenties saamme tulevaisuudessa myös myytyä pelaajia. Perustan on oltava kuitenkin niin vahva, että mahdolliset europaikat ja pelaajamyynnit ovat vain hienoa bonusta – niiden varaan ei budjettia voida laskea.

 

- Jos jatkuvuus onnistuu Jyväskylää pienemmissäkin kaupungeissa, niin miksei täälläkin?

 

 

Futismies henkeen ja vereen

 

Punna tiedostaa edessään olevan suuren haasteen, mutta on tehtävästään innoissaan.

 

- Haasteita tulee varmasti riittämään, mutta olen iloinen ja ylpeä siitä, että saan astua tähän rooliin.

 

Kannustimena toimii ennen kaikkea rakkaus jalkapalloon ja halu rakentaa jyväskyläläistä jalkapallokulttuuria – tällä kertaa myynti- ja johtamisosaamisen avulla. Punna itse aloitti pelaamisen jo pikkupoikana, joten laji on varsin läheinen.

 

- Ehti sen parikymmentä vuotta elää futismaailmassa, kyllä se aika lailla verissä on. Jyväskylään muutin aikoinaan vuonna 1986, joten täkäläistä jalkapalloakin on tullut seurattua jo melkoisen kauan.

 

- Aktiiviuran jälkeen meni joitain vuosia, kun keskityin opintoihin, työntekoon ja perhe-elämään, silloin tuli samalla otettua hieman etäisyyttä jalkapalloon. Se teki ihan hyvää, sittemmin on nähnyt asioita uudella tavalla. Viimeiset viisi vuotta olen ollut töiden ohessa mukana junnujen valmennuksessa ja nyt on hienoa palata kokonaan lajin pariin – on sitä kuitenkin henkeen ja vereen futisihminen!