Sunnuntaina kolisee Kuopiossa

Edellinen KuPS-vääntö päättyi aikamoiseen mahalaskuun JJK:n puolella vaikka tästä tilanteesta pilkku ansaitusti tuomittiinkin – nyt käännetään kurssi toisinpäin!

 

Keski-Suomen ketturepolaiset ovat jälleen viikonloppuna saalistusretkellä kun sunnuntaipäivän kunniaksi suunnataan kohti Kuopiota aina yhtä rakastettavia paikallisvihulaisia kampittamaan.

 

Tiukasta liigakaudesta on nyt pelattu täydet 2/3 ja 22 ottelun jälkeen Keski-Suomen ylpeys JJK komeilee tasaisessa sarjassa 9. sijalla 27 taistellun pisteen voimin. Pyhäpäivänä vastaan astelevat kallaveteläiset ovat tiukasti perässä 10. sijalla kaksi pistettä vähemmän keränneinä, joten pelistä ei todellakaan panoksia puutu myöskään sarjataulukkoa ajatellen.

 

Etenkin liigan viimeisellä kolmanneksella ottelut ratkeavat pieniin marginaaleihin ja taistelutahdolla on totuttuakin suurempi rooli lopputuloksen muodostumisessa. Päivän kunto ratkaisee paljon ja (JJK:n) onneksi koko kettulauma on muutamaa pitkäaikaisloukkaantumista lukuunottamatta hyvässä kunnossa.

 

Historiallisesta perspektiivistä tarkasteltuna savolaiset ovat kuitenkin yhä Keski-Suomen ketteriä edellä mitä tulee keskinäisten vääntöjen tuloksiin JJK:n neljä kautta sitten startanneella liigataipaleella. Kuluvan kauden pelit mukaan lukien Järvi-Suomen derby on pelattu liigaottelun muodossa yhdeksän kertaa, joista JJK on vienyt nimiinsä yhden mittelön, KuPS kuusi ja tasalukemiin on päädytty kahdesti. Yhteismaalit yhdeksässä ottelussa ovat savolaisten hyväksi lukemin 22-12.

 

Kettupaidoista eniten maaleja kuopiolaisverkkoihin ovat mättäneet Mikk Reintam, Jani Virtanen ja Tamás Gruborovics – herrasmiehillä on jokaisella koossa kaksi derbyosumaa sinipunaisten/pinkkipaitaisten riveissä. Ketkä nousevat sunnuntaina ratkaisijoiksi?

 

Kausi 2009:

10.5. KuPS vs. JJK 2-0

5.8. JJK vs. KuPS 1-2 (JJK:n maali Georgi Hristov)

 

Kausi 2010:

17.5. KuPS vs. JJK 2-0

13.8. JJK vs. KuPS 1-3 (JJK:n maali Tommi Kari)

 

Kausi 2011:

23.5. JJK vs. KuPS 2-0 (JJK:n maalit Jani Virtanen ja Tamás Gruborovics)

31.7. KuPS vs. JJK 4-4 (JJK:n maalit Mikk Reintam x 2, Jani Virtanen ja Mikko Hyyrynen)

2.10. JJK vs. KuPS 1-2 (JJK:n maali Patrick Poutiainen)

 

Kausi 2012:

15.4. KuPS vs. JJK 2-2 (JJK:n maalit Lasse Linjala ja Babatunde Wusu)

11.6. JJK vs. KuPS 1-5 (JJK:n maali Tamás Gruborovics)

26.8. KuPS vs. JJK ?

 

JJK lähteekin sunnuntaina korjaamaan tilastoja kauniimpaan valoon ja hakemaan kolme tuikitärkeää pistettä männikkömetsien luokse. Lähde sinäkin huutamaan Ketut komeaan syysliitoon muiden JJK-henkisten kera – lisätiedot edullisesta ja taatusti tunteikkaasta futisreissusta JJK-kannattajien Facebook-sivulta!