280911TPS_JJKJJK lähtee illan TPS-vierasotteluun varsin odotetulla kokoonpanolla. Mikko Manninen palaa pelikiellosta omalle paikalleen oikeaan laitaan, Tommi Kari siirtyy vasemmalle ja Lasse Linjala tulee piikkiin.

Muuten kokoonpano on sama kuin sunnuntain Haka-ottelussa.

Joukkueiden kauden aiemmissa kohtaamisissa on nähty draamaa aivan loppuhetkille, kummassakin tapauksessa pidemmän korren on vetänyt lopussa vierasjoukkue. TPS:n vahvin osa on suunnanmuutospelaaminen, jonka kautta joukkue iski keväällä Turussa molemmat osumansa.

- Se on iso osa Tepsin pelaamista, mutta täytyy muistaa että siellä on hyviä pelaajia, ja joukkue pystyy kyllä tekemään tilanteita myös pidempiä hyökkäyksiä rakentamalla, päävalmentaja Kari Martonen huomauttaa.

Sunnuntaihin nähden Kettupaitojen kokoonpanossa on yksi poisjäänti, kun kuumeinen Niko Markkula jäi kotiin. Ville Viljala on ikäkausimaajoukkueen mukana Slovakiassa, minkä seurauksena toisena maalivahtina Turkuun matkusti samassa maajoukkueringissä taajaan ollut Jiri Koski.

 

JJK:n avauskokoonpano: Korhonen; Tapaninen, Reintam, Pasoja, Latikka; Kari, Gruborovics, Tuomanen, Manninen; Virtanen, Linjala
Vaihtopenkki: 31 Koski, 2 Nieminen, 7 Virén, 11 Tumanto, 15 Hilska, 23 Poutiainen

TPS-JJK Turussa kello 18.30.