JJK:n edustusjoukkue julkaisi kauden 2010 tavoitteensa perjantaina. Joukkueen ensisijainen tavoite on pelaajien kehittyminen ja kehittäminen, jonka jatkumona seuraavat tulokselliset tavoitteet: Veikkausliigassa pelaaminen myös kaudella 2011, sekä Suomen cupin viimeisen ottelun hoitaminen kotiin.

Tavoitteet ovat linjassa seuran uuden sloganin ”JJK huomenna parempi kuin tänään” kanssa.

 

- Meille tärkeintä on se, että toiminnalle saadaan jatkuvuutta ja siksi sarjapaikan säilyttämisen täytyy olla ensisijainen tavoite. Me ollaan kuitenkin nuori liigaseura. Tavoite on lähtenyt joukkueen sisäisistä keskusteluista ja jokainen pelaaja seisoo sen takana, päävalmentaja Kari Martonen sanoo.

 

- Prosessi on lähtenyt vasta käyntiin. Tällä tavoitteenasettelulla me sitoutamme koko seuran pelaajista ja toimistojoukkueesta johtoon yhteiseen asiaan. Nämä ovat ne tavoitteet, jotka me halutaan kertoa ulospäin. Lisäksi jäi paljon tavoitteita, jotka ovat joukkueen sisäisiä.

 

Joukkueen kapteeni Mikko Hyyrynen korostaa, että tavoitteesta haluttiin realistinen.

 

- Pidettiin tärkeänä, että tavoite on sellainen, että siihen voidaan todella sitoutua. On ymmärrettävää, että kun joukkue on vahvistunut, odotukset nousevat. Päädyttiin kuitenkin siihen, että olisi hölmöä määrittää tavoitteeksi joku tietty sija, Hyyrynen sanoo.

 

- Tuskin kukaan silti on täysin tyytyväinen siihen, jos säilytään karsintojen kautta.

 

Koko seuran tasolla uusi slogan tarkoittaa päivittäiseen työntekoon liittyvää vastuuta. Pitkän tähtäimen tavoitteet ovat edelleen kunnianhimoisia, mutta niihin pyritään pienin askelin.

 

- Vuonna 2006 pelasimme vielä Kakkosta, nyt Veikkausliigaa. Yleisökeskiarvo on noussut luvusta 618 lukemaan 3261, yhteistyökumppaneiden määrä seitsemästäkymmenestä yli kolmeensataan. Mutta oleellista on, ettei haluta tyytyä siihen mitä ollaan saavutettu, vaan pyrkiä koko ajan parempaan, toimitusjohtaja Joni Vesalainen korostaa.

 

 

 

JJK:n tavoite 2010

JJK:lla on suhteellisen pitkät perinteet jalkapallossa, mutta olemme kuitenkin nuori Veikkausliigajoukkue (vasta toinen kausi pääsarjassa)!
Eli olemme kehitysprosessimme alussa, joten toimintamme takana on haastava tavoite

JJK –huomenna parempi kuin tänään!

Tulevalle kaudelle olemme asettaneet tavoitteeksemme:

1. Pelaajien kehittyminen ja kehittäminen

2. Pelata liigassa myös kaudella 2011

3. Suomen Cupin viimeisen pelin hoitaminen kotiin