vuoden_ekojen_treenien_iloinen_babatunde_070113JJK:n edustusjoukkueen vuosi 2013 alkoi maanantaina, kun oli aika palata sorvin ääreen ja vuoden ensimmäisiin harjoituksiin. Joululomaltaan palanneet Kettupaidat kerääntyivät Harjulle virkeinä ja hyväntuulisina ja takaisin harjoitusrinkiin palasi nyt myös syystalven kotiseudullaan Hollannissa viettänyt Jordi van Gelderen.

 

- Joukkueessa on nyt selvästi energiaa!, totesi päävalmentaja Kari Martonen.

 

- Kauteen 2013 valmistautuminen alkoi kuitenkin jo joulukuussa kolmen viikon joukkuetreenirupeamalla. Joulun ajan pelaajilla on olleet omat treeniohjelmansa ja nyt taas palataan yhteen.

 

Sairastuvaltakin on kantautunut hyviä uutisia, kun viime vuoden lopulla pienempiä ja suurempia kolhuja parennelleet pelaajat ovat pääosin palanneet joukketreeneihin. Poissa ovat enää Antto Hilska ja Janne Saksela, jotka molemmat ovat toipumassa odotettuun tahtiin ja palailevat ensi kuussa harjoitusvahvuuteen.

 

- Onhan se iso juttu, että ollaan saatu taas lisää miehiä mukaan joukkuetreeneihin! Nyt aletaan harjoituksissa rakentamaan määrätietoisesti joukkueelle pysyvää permanenttia – aloittaen puolustuspäästä. Viime vuonna kokeilimme enemmän eri miehiä eri paikoilla.

 

Joulukuussa mukana niin harjoituksissa kuin harjoitusotteluissakin oli useita pelaajia JJK:n viime kauden SM-kultaa voittaneesta A-nuorten joukkueesta.

 

- Nuoret pelaajat antoivat varsin hyvä näyttöjä ja tulevat jatkamaan ringissä. Todella mielenkiintoisia pelaajia sieltä on kasvamassa!

 

- On myös hyvä, että A-nuorten sarja alkaa jo nyt tammikuussa. Jätkät alkavat saada pelejä alle jo tässä vaiheessa vuotta – se on nuorille pelaajille tärkeää, Martonen sanoo.

 

 

Liigacup käyntiin ensi viikolla

 

Kevään ottelut alkavat puolestaan ensi viikolla, kun liigajoukkueiden talvirutiineihin kuuluva Liigacup pyörähtää jälleen käyntiin. JJK:n osalta ottelut alkavat ensi viikon keskiviikkona 16.1. FC Lahden vieraana Lahdessa. Tarkka pelipaikka ja -aika on vielä epävarmaa pelipaikaksi suunnitellun Mukkulan hallin remontin viivästymisen takia. Ottelu pelataan joko kello 14:30 alkaen Pajulahden hallissa tai kello 18:00 Kisapuiston tekonurmella – asia tarkentuu lähempänä ottelua.

 

Martonen näkee Liigacupin erittäin tärkeänä osana talvikautta, etenkin juuri JJK:lle, joka harjoittelee talvella liigakenttiä huomattavasti pienemmällä Killerin hallin kentällä.

 

- Liigacupin pelit ovat meille ennen kaikkea ison kentän pelejä. Pienellä kentällä on vaikeampi saada kuntoon esimerkiksi pelaajien etäisyyksiä ja se on etenkin puolustuspään pelaamisessa haasteellista.

 

JJK:n ja Kuhnureiden lisäksi Liigacupin ykköslohkossa pelaavat turkulaiset TPS ja FC Inter. Kettupaidat kohtaavat molemmat joukkueet ensin vieraskentällä, Turun Javenture-Areenalla. JJK pääsee omalle kotikentälleen Vehkalammelle jälleen maaliskuussa, kun pelataan Liigacupin alkulohkon viimeinen ottelu FC Interiä vastaan.

 

Kotiottelut FC Lahtea ja TPS:aa vastaan oli tarkoitus pelata Lahden uudessa Mukkulan hallisssa, mutta koska hallia ei näillä näkymin kuluvan talven aikana saada pystyyn, on noiden otteluiden pelipaikka toistaiseksi epävarma.

 

 

talviarki_killerilla_2_070113

   

 

Helmikuussa leirille Kyprokselle

 

Helmikuussa JJK osallistuu Vantaalla Myyrmäen hallissa pelattavaan Vantaa Tournamentiin. Alun perin JJK:n piti kohdata Zalgris Vilna, mutta vastustajaksi vaihtui latvialainen Skonto Riga, maansa moninkertainen mestari. Ottelu pelataan perjantaina 15.2. kello 14:30 alkaen.

 

Talvisen hallipuurtamisen katkaisee viikon mittainen Kyproksen leiri, jonne Kettupaidat lähtevät Vantaalta – heti Skonto Riga-ottelun jälkeen.

 

- Leiri on meille ihan selkeästi harjoitusleiri. tullaan varmasti taas pelaamaan pari harjoitusottelua, joten saamme siihen kolme kansainvälistä ottelua parin viikon sisään, se on todella hienoa, kiittelee Martonen.

 

Ulkomaanleirin merkitys on luonnollisesti varsin suuri – myös henkisesti.

 

- Päästään pois kylmästä talvesta ja pienestä hallista aurinkoon, isolle kentälle – ja nurmelle! Onhan se todella hienoa, Martsi makustelee.

 

- Leirin jälkeen on hiihtoloma ja sitten toivottavasti pääsemmekin jälleen ulkokentälle myös täällä Jyväskylässä!

 

 

vuoden_ekat_reenit_ohi_on

    Vuoden ekat treenit – ohi on!

 

JJK:n talvikauden otteluiden aikataulut voit tarkastaa tästä linkistä.