Huikea Veikkausliiga-kausi huipentuu JJK:n osalta lauantaina Turussa. Kauden lopputulos on kuitenkin vielä täysin auki sillä saaliksi voi tulla hopeaa, pronssia tai katkera neljäs sija. JJK:n missio on kuitenkin selvä: joukkueelle kelpaa lauantaina ottelusta vain voitto.

 

JJK:n kärsivällisyys palkittiin keskiviikkona komealla tavalla. Joukkue ei sortunut paineen alla pitkiin palloihin vaan jaksoi rauhallisesti hakea loppuun asti palkintoa oman pelitapansa kautta. Lopulta Mikko Hyyrynen vapautti kotiyleisön rajattomaan riemuun viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä. MIFK yllätti JJK:n taktisesti sillä joukkue peluutti keskikenttäänsä kapeassa timanttimuodostelmassa. Tällä tavalla MIFK onnistui estämään JJK:n hyökkäykset kentän keskisektorilta. Toisella jaksolla JJK hyödynsi enemmän laitoja, loi lukusia maalipaikkoja ja ansaitsi voittonsa.

 

Inter näytti kuukausi sitten varmalta hopeamitalistilta, mutta joukkue on syksyn myötä ajautunut yllättäviin vaikeuksiin. Inter on pyrkinyt suoraviivaistamaan pelitapaansa ja väillä joukkue on pelannut tutun 4-3-3 ryhmitelmän sijaan kahdella kärjellä. Samalla joukkue on hakenut laitapelaajiaan Mika Ojalaa ja Henri Lehtosta enemmän suoraan puolustuslinjasta lähtevillä pitkillä syötöillä. Viime otteluissa Ojala ja hyökkääjä Timo Furuholm ovat selvästi turhautuneet huonoihin avauksiin ja tulleet todella keskelle ja alas hakemaan palloja. Kokonaisuutena Interin pallollinen pelaaminen on kärsinyt muutoksista. Elokuussa joukkueeseen liittynyt toppari Babacar Diallo on johtanut puolustuslinjaa vakuuttavasti, mutta lauantaina Diallo on pelikiellossa. Diallon pelikielto on Interille paha takaisku sillä korvaava toppari on selvästi häntä huonompi.

 

Lauantain ottelussa rentoudella ja terävyydellä on suuri merkitys. Veritas Stadionin kenttä on pehmeä ja liukas, mutta kuitenkin riittävän hyvä JJK:n pallollisen pelitavan kannalta. Ottelussa tullaan näkemään paljon kaksinkamppailuita. JJK:lle jatkuviin taistelutilanteisiin pohjautuva ja päästä päähän aaltoileva pelinkuva ei ole tällä kaudella sopinut. Joukkueen täytyy kovan paineen alla ja totuttua heikommissa olosuhteissakin pystyä pitämään oma pallollinen peli riittävän laadukkaana ja toisaalta reagoida valppaasti kaksinkamppailuiden jälkeisiin irtipalloihin. Tommi Kari nousee JJK:n avaukseen ja tuo erinomaisen oikean jalkansa myötä yllättävää ratkaisuvalmiutta ja tarvittavaa erikoistilannevoimaa pienten marginaalien otteluun. Joukkueiden edellisissä kohtaamisissa JJK on hienosti onnistunut pitämään Interin poissa maalintekopaikoilta.

 

Inter on materiaaliltaan joukkueista hiukan parempi ja kotiedun myötä ottelun suosikki. Monisatapäinen kettufanilauma kuitenkin tekee arvokasta työtä kotiedun nollaamiseksi. Ottelun todennäköisyysarvio Inter 48%, tasapeli 26% ja JJK 26%.

 

Waari kiittää kaikkia lukijoitaan ja kettuystäviään menneestä kaudesta! Ensi vuonna palataan entistä wanhempina ja wäkewämpinä ja toivottavasti myös eurocup-analyysien merkeissä.

Waari1

Kirjoittaja on JJK:n osakas ja vedonlyönnin ammattilainen.