VPS kohtaa perjantaina Botnia-hallissa Tampere Unitedin. Kotijoukkueelle ottelu on jo kolmas tämän talven Liigacupissa. Avausottelussa VPS pelasi 0-0
tasapelin JJK:n kanssa ja viime viikonloppuna joukkue nousi hienosti tasoihin Jaron vieraana 2-2 päättyneessä ottelussa. Tampere United vasta avaa Liigacup-taipaleensa VPS:ä vastaan, mutta joukkue sijoittui perinteisessä Lahden turnauksessa kaksi viikkoa sitten toiseksi.
Vaasan raitapaidat kärsivät loukkaantumisista sillä sivussa ovat Ville Koskimaa, Tony Björk, Jyri Hietaharju, Paco Corr ja todennäköisesti myös Tero Koskela. Erityisesti poissaolot vahingoittavat keskikentän keskustaa. VPS saa kuitenkin kentälle kelvollisen joukkueen sillä Jens Nygård paikkaa hyvin Ville Koskimaata puolustuslinjassa ja laitapelaaja Edgard Bernhardt palaa kokoonpanoon.
Tampere United pääsee otteluun melko terveellä ryhmällä, mutta joukkueen valmistutumisprosessi on vielä alkuvaiheessa ja debytantti valmentaja Jarkko Wiss vasta hakee pelaajille oikeita ruutuja. TamU ei ole palollisesti erityisen taitava ryhmä, joten joukkue pyrkii paikkamaan taitovajetta fyysisellä pelillä. Nopealla hallialustalla lukuisat pallonmenetykset kuitenkin johtanevat pahoihin vastahyökkäyksiin, joita juoksuvoimaiset VPS-hyökkääjät pääsevät hyödyntämään. Joukkueet ovat näillä kokoonpanoilla voimasuhteiltaan melko tasaväkiset, mutta halliotteluiden suuri kotietu tekee VPS:tä selkeän suosikin.
Todennäköisyysarvio otteluun VPS 50%, tasapeli 25%, Tampere United 25%.

Waari1

WWW eli Waarin WetoWihjeet: VPS vs. TamU

VPS kohtaa perjantaina Botnia-hallissa Tampere Unitedin. Kotijoukkueelle ottelu on jo kolmas tämän talven Liigacupissa. Avausottelussa VPS pelasi 0-0 tasapelin JJK:n kanssa ja viime viikonloppuna joukkue nousi hienosti tasoihin Jaron vieraana 2-2 päättyneessä ottelussa. Tampere United vasta avaa Liigacup-taipaleensa VPS:ä vastaan, mutta joukkue sijoittui perinteisessä Lahden turnauksessa kaksi viikkoa sitten toiseksi.

Vaasan raitapaidat kärsivät loukkaantumisista sillä sivussa ovat Ville Koskimaa, Tony Björk, Jyri Hietaharju, Paco Corr ja todennäköisesti myös Tero Koskela. Erityisesti poissaolot vahingoittavat keskikentän keskustaa. VPS saa kuitenkin kentälle kelvollisen joukkueen sillä Jens Nygård paikkaa hyvin Ville Koskimaata puolustuslinjassa ja laitapelaaja Edgard Bernhardt palaa kokoonpanoon.

Tampere United pääsee otteluun melko terveellä ryhmällä, mutta joukkueen valmistutumisprosessi on vielä alkuvaiheessa ja debytantti valmentaja Jarkko Wiss vasta hakee pelaajille oikeita ruutuja. TamU ei ole palollisesti erityisen taitava ryhmä, joten joukkue pyrkii paikkamaan taitovajetta fyysisellä pelillä. Nopealla hallialustalla lukuisat pallonmenetykset kuitenkin johtanevat pahoihin vastahyökkäyksiin, joita juoksuvoimaiset VPS-hyökkääjät pääsevät hyödyntämään. Joukkueet ovat näillä kokoonpanoilla voimasuhteiltaan melko tasaväkiset, mutta halliotteluiden suuri kotietu tekee VPS:tä selkeän suosikin.

Todennäköisyysarvio otteluun VPS 50%, tasapeli 25%, Tampere United 25%.

-Waari

Kirjoittaja on JJK:n osakas ja vedonlyönnin ammattilainen