Janne Korhonen talenttivalmentajaksi
Julkaistu: 23.11.2018 00.00

Janne Korhonen talenttivalmentajaksi

JJK Junioreiden hallitus on päättänyt valita seuran uudeksi talenttivalmentajaksi Janne Korhosen. Viime kaudella Korhonen toimi C15-poikien päävalmentajana sekä miesten edustusjoukkueen toisena päävalmentajana. Suomen Palloliiton tukema talenttivalmennus kohdistuu JJK Junioreissa ikäluokkiin D13-C15. Hankkeesta on jäljellä vielä vuosi.

Talenttivalmentajahaku tuli ajankohtaiseksi, kun tehtävää vajaan vuoden hoitanut Vesa Stenroos ilmoitti siirtyvänsä Kouvolaan tyttö- ja naisjalkapallon pariin. Avoin haku toi useita varteenotettavia kandidaatteja ensimmäistä kertaa kokoontuneen uudistuneen hallituksen pöytään. Olli Hytösen johtama hallitus oli päätöksessään yksimielinen. Janne Korhonen aloittaa vuoden määräaikaisessa tehtävässään joulukuun alussa. Palloliitto päättää tulevien vuosien talenttivalmennustukiseuroista pelikauden 2019 aikana.

- Tarjolla oli useita hyviä vaihtoehtoja. Lyhyt toimikausi puolsi valmentajavalintaa, joka saa tehtävän haltuunsa mahdollisimman nopeasti. Janne tuntee seuran toimintatavat, sen keskeiset ihmiset ja kollegat sekä ennen kaikkea kohdeikäluokkien pelaajat. Kolme edellistä kautta hän on toiminut päävalmentajana juuri talenttivalmennusikäluokissa ja se antaa erinomaisen pohjan toiminnalle. Myös talenttimaalivahdeillemme Jannen valinta tuo lisäarvoa, valottaa valmennuspäällikkö Ilkka Mäkelä valintaprosessia.

Janne Korhosella on valmiina UEFA B - sekä UEFA GKA -lisenssit ja parhaillaan hän on hakeutumassa UEFA A -koulutukseen.

- Olen erittäin innoissani tästä uudesta pestistä. Mielenkiinnolla odotan, että pääsen JJK:n talenttipelaajien kanssa töihin.



Seuran uusimmat