Tervetuloa mukaan JJK:n joukkueisiin tai harrasteryhmiin!
JJK Juniorit ryJulkaistu: 10.08.2022 09.13

Tervetuloa mukaan JJK:n joukkueisiin tai harrasteryhmiin!

8.8.2012. Mukaan JJK juniorien toimintaan (Uudet harrastajat).

JJK juniorit järjestää toimintaa, jonka tavoitteena on mahdollistaa harrastaminen mahdollisimman monelle ja eri tarpeisiin. Harrastajille on tarjolla kaksi polkua:
1) Ikäkausijoukkueet: JJK:n juniorien ikäkausijoukkuetoiminnan tavoitteena on mahdollistaa oman huipun tavoittelu. Toiminta rakentuu ajatukselle neljästä ikävaiheesta, joilla on omat erityispiirteensä. Joukkueisiin otetaan uusia pelaajia ensisijaisesti kauden vaihtuessa syksyllä, mutta tiedusteluja saa tehdä myös muina vuodenaikoina. lue lisää
2) Harrastepolku: JJK juniorien harrastepolulla pääsee mukaan jalkapalloharrastukseen, jossa pääosassa on pelaamisen ja liikunnan ilo. Ryhmissä treenataan ja pelataan 1-2 krt viikossa, mutta ei osallistuta viralliseen kilpailutoimintaan. Mukaan ryhmiin voi liittyä ympäri vuoden. Lue lisää
Molemmilla poluilla toiminta ja sisällöt ovat seuran johtamia ja suunnittelemia ja valmentajat on koulutettu ja perehdytetty tehtäväänsä.

Syksy 2022:

2016-2014 syntyneet:
1) ikäkausijoukkueet:
2016 syntyneille perustetaan uusi joukkue joka aloittaa toimintansa heti kortteliliigan päättymisen jälkeen viikolla 38. tutustumisjakso vkot 38-40 harjoitukset torstaisin viitaniemen liikuntapuistossa klo 17:30 - 18:30. Varsinainen toiminta käynnistyy syysloman jälkeen (vko 43). Harjoitukset kaksi kertaa viikossa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen ossi.kaski@jjk.fi. p.044 2365292.
JJK -15 (2015 synt.) joukkueen toimintaan voi tutustua maksutta viikoilla 38-40. Lisätiedot ja tutustumisvierailuista sopiminen: ossi.kaski@jjk.fi. p.044 2365292.
JJK-14 (2014 synt.) joukkueessa on tilaa rajoitetusti ja joukkueen jäseniltä odotetaan sitoutumista joukkueen toimintaan. Lisätiedot ja tutustumisista sopiminen: Kimmo Veistämö kimmo.veistamo@gmail.com, p. 044 9896899

2) harrastepolku
2017-2014 syntyneet
Ketun talvifutis. Futista kerran viikossa koulun salissa lokakuu - huhtikuu välisellä ajalla. Paikat ja ajat varmistuvat lähiaikoina ketun talvifutiksen sivuille.

2013-2011 -syntyneet
1) ikäkausijoukkueet:
JJK -13, JJK-12 ja JJK-11 joukkueissa toimitaan tavoitteellisesti ikäluokan erityispiirteet huomioiden. Joukkueet harjoittelevat useamman kerran viikossa ja pelaajilta edellytetään sitoutumista joukkueen toimintaan. Uusilla pelaajilla toivotaan olevan harrastustaustaa jalkapallosta tai muista pallopeleistä. Tiedustelut ja tutustumisista sopiminen patrik.farm@jjk.fi p.040 4138176.
2) harrastepolku: KETUN FUTISKLUBI
Ketun Futisklubi on jalkapallotaitojen harjoittelua ja pelaamista 9-14v. pelaajille kaksi kertaa viikossa ympäri vuoden laadukkaassa valmennuksessa. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä

2010-2006 syntyneet - Tavoitteellisesti toimivat 11v11 joukkueet. Yhteydenotot: valmennuspäällikkö Mikko Manninen, mikko.manninen@jjk.fi, p. 045 6306943


22.3.2022

JJK jun. toivottaa Suomeen saapuvat Ukrainalaiset tervetulleiksi seuran toimintaan.

Українці, які опинилися у Фінляндії запрошуються до участі у фінських футбольних заходах!
У Фінляндії, дитячий і юнацький футбол організований таким чином, що всі грають у клубних командах відповідно вікової групи.
Зазвичай, особливо молодші діти, можуть прийти і брати участь у тренуванні клубних команд у будь який час. Неважливо, звідки гравець і попередній футбольний досвід! Навіть у старших вікових групах варто хоча б запитати о можливості долучитися до клубних команд.
Навіть якщо ви не володієте фінською або англійською мовами, будь ласка, зв'яжіться з клубами. На полі можна справитися навіть не розуміючи мови, футбол – це мова, яка єднає всіх. Ось список фінських футбольних клубів, які самі повідомили, що прийматимуть багато українських вимушених переселенців >>
Пам'ятайте, навіть якщо клуби поруч з вами не додали себе в список, все одно варто дізнатися про клуби і зв'язатися з ними. Клуби можуть залучити гравців, або іншим чином допомогти почати займатися футболом у Фінляндії.
Офіційна реєстрація гравця вимагає оформлення документів, але на початку турбуватися про це не варто, за потребою клуби допоможуть з оформленням.
Сподіваємося, що футбол дозволить нам підтримати українців у скрутній ситуації
- Футбольна асоціація Фінляндії

Suomessa olevat ukrainalaiset ovat tervetulleita mukaan JJK juniorien jalkapallotoimintaan! Lisätietoa / more information ( suomeksi / in english) Ari Laiho p. 0451378521

8.3.2022


JJK juniorien, JyPK:n ja FCV:n kortteliliiga on nyt K kortteliliiga! Kesän kortteliliigan pääyhteistyökumppanina on K-ryhmä ja paikalliset kauppiaat. JJK juniorit kiittää tuesta Lasten liikuttamiselle. K kortteliliigan iilmoittautuminen on avattu sivulla kortteliliiga.fi

4.2.2022

Tervetuloa mukaan laatuturnaukseen! Uuden 18.-19.6. pelattavan Harjuturnauksen järjestää Jyväskylän Pallokerho yhteistyökumppaneinaan JJK juniorit ja Jyväskylän kaupunki. JJK junioreiden joukkueet ovat mukana kaikissa sarjoissa ja toivottavat kaikki joukkueet ympäri Suomen tervetulleiksi Jyväskylään! - TURNAUS PERUTTU!

18.1.2022
JJK junioreiden ja kuuden muun keskisuomalaisen seuran yhteinen hakemus kahden vuoden tuen valmennusosaamisen kehittäjän palkkakustannuksiin. Päähakijana ja hankkeen emoseurana toimii JJK juniorit ja muut mukana hankkeessa ovat seurat ovat: JIlves, KeuPa, Team-LKP, MuurY, FCV, ja JyPK.
Valmennusosaamisen kehittäjät ovat merkittävässä roolissa SPL:n tavoitteessa kouluttaa osaavia valmentajia kaikille lapsille.
Valmennusosaamisen kehittäjänä toimii seuraavan kahden vuoden ajan JJK:n seuraväelle tuttu junioripäällikkönä useamman vuoden toiminut Ossi Kaski. Ossi jatkaa JJK junioreissa osana VOK-tehtävää nuorimpien F7 ja F8 ikäluokkien ikäluokkavastaavana ja organisoi edelleen JJK junioreiden koulu- ja päiväkotiyhteistyötä sekä perhefutistoimintaa.