Ketun iltapäiväfutis (7-12v.)

HUOM! Viime lukuvuonna 23 ryhmän voimin Jyväskylän alakouluilla pyörineet ketun futiskerhot ovat toistaiseksi jäissä korona-tilanteesta johtuen. Koulujen ulkopuolisilla tahoilla ei ole lupa järjestää kerhotoimintaa. Seuraamme tilannetta ja saamme kerhot nopeasti pystyyn, kun olosuhteet ja määräykset sen sallivat. Järjestämme parhaillaan myös talven muita harrastustoimintoja, jotka voivat osaltaan paikata koulun kerhojen jättämää aukkoa.

JJK:n omat iltapäiväfutiskerhot syksyllä 2020 (kerhot eivät ole koulujen kerhotoimintaa)

Ketun iltapäiväfutis (7-12-vuotiaat) toimintaan ovat tervetulleita kaikki lapset aiemmasta harrastustaustasta riippumatta. Sisältönä pelaamista ja jalkapallon harjoittelua. Mukaan mahtuu 20 ensiksi ilmoittautunutta. Minimi osallistujamäärä, jotta ryhmä toteutuu, on 10 lasta. Hinta syyslukukaudelta on 30€ per henkilö. Ei sisällä vakuutusta.

Killerin jalkapallohalli keskiviikkoisin
1.-2.-luokkalaiset ke klo 14-15 (samaan aikaan vanhempien kanssa eri puolella kenttää)
3.-6.-luokkalaiset ke klo 14 -15 (samaan aikaan nuorempien kanssa eri puolella kenttää)

Hipposhallin alakerran jalkapallotila tiistaisin
1.-2.-luokkalaiset ti klo 14-15 (samaan aikaan vanhempien kanssa eri puolella kenttää)
3.-6.-luokkalaiset ti klo 14 -15 (samaan aikaan nuorempien kanssa eri puolella kenttää)

Graniitti palloilusali maanantaisin
1.-2.-luokkalaiset ma klo 14-15 (samaan aikaan vanhempien kanssa eri puolella kenttää)
3.-6.-luokkalaiset ma klo 14 -15 (samaan aikaan nuorempien kanssa eri puolella kenttää)

Kerhojen aloitus varmistuu myöhemmin, kun koronatilanteesta annetut ohjeistukset tarkentuvat.
Ilmoittautumislomake ilmestyy tähän, kun asia selvä.

Koulujen iltapäiväkerhot (toistaiseksi jäissä):
JJK Juniorit on aktiivisesti mukana lisäämässä lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia koulujen aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnassa sekä päiväkodeissa. Varmistuneista kerhoista ilmoitetaan näillä sivuilla ja koulujen omien kanavien kautta. Alakoulujen lisäksi käymme useissa Jyväskylän alueen päiväkodeissa pitämässä kerhotyyppistä toimintaa sekä järjestämässä yksittäisiä jalkapallo- ja liikuntatuokioita.

Kouluissa järjestettävissä Ketun futiskerhoissa pelataan paljon. Pelaamisen lisäksi leikitään pallolla ja ilman sekä saatetaan kokeilla myös muita lajeja. Ohjaajina kerhoissa toimivat JJK:n kokeneet ja koulutetut valmentajat. Kerhot alkavat pääsääntöisesti syyskuun alussa, mutta mukaan voi ilmoittautua myöhemminkin, jos ryhmässä vielä on tilaa.

Päiväkodeissa Ketun pallokerhot liikuttavat monipuolisesti ja tuovat tarjolle mahdollisuuden tutustua jalkapalloon pelien ja leikkien kautta.

Kaikissa kerhoissa pyritään siihen että toiminta on mielekästä ja mukavaa, eikä toimintaan liity tulostavoitteita.

Kerhojen ohjaajat ovat JJK:n valmentajia ja heillä on alan koulutusta ja kokemusta lasten liikunnan ohjaamisesta.

Kouluissa ja päiväkodeissa toiminta on maksutonta ja suunnattu ko. koulujen tai päiväkotien oppilaille. Yhteen kerhoon mahtuu mukaan max. 15 oppilasta.


   
Lisää uutisia
JJK Juniorit ry
«  Marraskuu   »
Kategoriat